↓

Oih hieno webbikamerakuva on hieno.

Kuten kuvasta näkyy, I WAS IN MIAMI BITCH. Tämä tapahtui kylläkin jo kuukausi sitten, syyskuun lopussa 28.9.-2.10. kun amerikkalaiset viettivät syyslomaansa. Joten lol, ei hirveän hyvin mun uusi strategiani toiminut kun näin myöhään päivitän syys-lokakuun vaihteen tapahtumia, mutta ei anneta sen häiritä vaan jatketaan suoraan Miami-tarinaan.

Tarinan päähenkilöinä toimivat minun lisäkseni Leontien, Aurelie ja Jenna, sekä jossain määrin myös Cedric. Alunperin myös Karenin, Aurelien kämppiksen, piti tulla meidän kanssa Miamiin, mutta hän loppujen lopuksi joutui perumaan matkansa muiden suunnitelmien vuoksi. Tavallaan Karenin matkasuunnitelmien peruuntuminen oli meille eduksi, sillä olimme vuokranneet hotellista huoneen kahdella parisängyllä ja kyllä me kaikki oltaisiin mahduttu nukkumaan kahdella parisängyllä, mutta oli huomattavasti mukavampaa nukkua kun oli vähän enemmän tilaa. Vaikka kyllä se tietenkin harmitti ettei Karen päässyt meidän mukaan : ( hän niin kovin olisi halunnut ja mekin oltais haluttu että hän tulee, mutta ehkä perhetuttujen häät on ihan pätevä syy peruuttaa matka.

Anyway, keskiviikkona matkamme alkoi! Luentojen jälkeen minä ja Aurelie kävimme hakemassa vuokraamamme auton ja kun kaikkien luennot olivat vihdoin ohi ja pakkaamiset oli suoritettu loppuun, lähdimme ajamaan kohti Atlantaa josta lentomme lähtisin torstaiaamuna Miamiin. Laskimme erinäisiä matkakustannuksia useaan otteeseen ja tulimme loppujen lopuksi siihen tulokseen, että auton vuokraaminen + lento Atlantasta Miamiin tulisi halvemmaksi kuin suora lento Knoxvillestä Miamiin. Tämän takia päätimme ajaa reilut kolme tuntia ensin Atlantaan ja lentää sieltä käsin. Itse olin oikeastaan suhteellisen innostunut sillä ajomatkat, etenkin hyvien kavereiden kanssa, ovat yleensä lähes yhtä hauskoja kuin itse matka :D. Ja muutenkin tykkään matkustaa autolla enemmän kuin lentäen sillä tällöin näen myös jotain maisemia matkan varrelta! Ja ajomatka Atlantaan ei todellakaan ollut pitkä.

Paitsi että me jumituttiin ruuhkaan yli tunniksi ja reilun kolmen tunnin matka venyi ainakin viiteen tuntiin. Siitä huolimatta mä olin ihan innoissani ja muuten hyper :'D. Kuunneltiin radiota kovalla kun Katy Perryn Last Friday Night ja Gym Class Heroes'n Stereo Hearts soivat ja syötiin keksejä (jotka oltiin nyysitty ruokalasta, niin kuin aina) ja puhuttiin niitä näitä. Oli ruuhkat kuinka turhauttavia vaan, mä rehellisesti sanoen nautin tästä matkasta. Aurelie hoiti kaikin ajamisen koska a.) hänellä on eniten ajokokemusta niin yleisellä tasolla kuin Yhdysvalloissakin ja b.) kun USAssa vuokraa auton sitä saa ajaa VAIN vuokraaja, ja jos haluaa 'lisätä' muita kuskeja pitää maksaa 10USD per päivä per kuski. Ei ne tota jälkimmäistä voi mitenkään varmaan vahtia, mut meistä ei kukaan muu ollut niin innostunut ajamaan niin Aurelie hoiti sen homman ihan mielellään.

Knoxvillestä lähdettiin joskus seitsemän aikoihin illalla ja Atlantan lentokentän parkkialueella oltiin perillä joskus puol yhden aikoihin yöllä. Vaihtoehtoina meillä oli 1.) etsiä halpa hotelli/hostelli whatever jossa voitaisiin koittaa nukkua kolme neljä tuntia tai 2.) parkkeerata auto ja hypätä parkkialueen bussiin, joka veisi meidät lentokentälle jossa voitaisiin koittaa nukkua ennen meidän 9:45 lentoa. Käytiin kaikki lähimmät hotellit läpi ja kun hinta olis muutamaltakin tunnilta ollu vähintään 69 USD ILMAN veroja ni päätettiin et ei tuu kesää, tällasia hintoja ei makseta parin tunnin unesta. Joten parkkeerattiin auto (parkkimaksu tällä alueella oli 7USD per päivä) ja liftattiin bussilta kyyti lentokentälle, jossa sitten vietettiin joku neljä tuntia ennen kuin päästiin lähtöselvitykseen ja sen jälkeen turvatarkastukseen.

Aurelie onnistui jopa nukkumaan tän noin neljän tunnin aikana kun taas Leontien, joka myös yritti nukkua, ei saanut unta (me vitsaillaan aina siitä kuinka Leontien on "picky" oli kyse sitten mistä vaan, mutta erityisesti puhuttaessa nukkumiseen muualla kuin sängyssä), ja minä ja Jenna ensin puhuttiin niitä näitä ja koitettiin tehdä vähän läksyjä, ja lopulta käytiin tarkistamassa meidän lennon tilanne ihan vaan siksi että. Ennen kuin Aurelie päätti koittaa nukkua pelattiin myös jotain erittäin randomia truth or dare peliä hänen iPhonellaan, mutta siihen kyllästyttiin nopeasti kysymysten ja tehtävien typeryyden takia.

Oli ihan hyvä että käytiin tarkistamassa meidän lennon tilanne - me ei löydetty sitä yhdestäkään "departures" TV-ruudusta. Hämmentyneinä ja lievästi huolestuneina mä ja Jenna lähestyttiin Spirit Airlinesin työntekijöitä ja he totesivat hyväntuulisesti ettei Spirit Airlines lennä Miamiin.

:D

Fort Lauderdale, yksi Spirit Airlinesin määränpäistä, oli luojan kiitos sen verran lähellä Miamia ettei kestänyt edes tuntia matkustaa sieltä Miamin keskustaan. Järkytys oli kuitenkin pienoinen kun lentokentällä saatiin kuulla ettei meidän lento päätykään Miamiin vaan jonnekin f*cking Fort Lauderdaleen. Kaikista käsittämättömintä oli, että lentolippuja ostaessa meidän määränpää oli KOKO AJAN Miami (MIA). Well, whatever, pääasia että saavuttiin jonnekin Miamin läheisyyteen eikä esim toiseen osavaltioon.

Odotus Atlantan lentokentällä (joka on muuten btw USAn suurin lentokenttä, näin meille ainakin väitettiin) ei loppujen lopuksi tuntunut kauhean pitkältä ja pian jo päästiin lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kautta koneeseen. Lento kesti kaiken kaikkiaan noin puolitoista tuntia ja hämmentävää kyllä nukuin sen koko ajan - yleensä en saa koneissa unta vaikka kuinka yritän, sillä niissä istuimissa ei mun mielestä saa mitenkään hyvää asentoa enkä ikinä kehtaa kallistaa niiden selkänojia, mutta tämän lennon käytin kokonaan nukkuen. Olin lievästi hämmentynyt kun heräsin ja stuertti kuuluttaa että ollaan aloitettu laskeutuminen Fort Lauderdaleen.

Fort Lauderdalesta matka meidän hotellille (joka sijaitsi etelärannalla, 'South Beach') vaati kahden eri junan + bussin käyttämistä minkä jälkeen piti vielä kävellä muutama kortteli, mutta kun matkatavaraa ei ollut paljon ei kävelymatkakaan tuntunut kauhean pitkältä. VAIKKAKIN, lämpötila Miamissa oli suurinpiirtein 15 astetta lämpimämpi kuin Knoxvillessä ja Atlantassa, ja käveleminen 35 asteessa ei koskaan ole mitenkään erityisen miellyttävää. Ja Miamin ilmasto tuntui vielä paljon kosteammalta ja hiostavammalta kuin Knoxvillen ilmasto silloin kun ensimmäistä kertaa astuin ulos Knoxvillen terminaalista.

Hotellimme oli hintaansa nähden suhteellisen laadukas ja sen sijainti, kuten totesimme monta kertaa reissumme aikana, oli täydellinen. Rannalle käveli noin kymmenessä minuutissa, vähemmässäkin ajassa, ja bussipysäkitkään eivät olleet mitenkään älyttömän kaukana. Jätettyämme suurimmat laukkumme hotellille lähdimme vähän tutkimaan ympäristöä. Söimme yhdessä ravintolassa Ocean Drive'lla, kävimme vilkaisemassa miltä kuuluisa Miami Beach näyttää ja seurasimme myös vähän aikaa "Step up 4" elokuvan kuvausta! Olisimme mahdollisesti päässeet itse elokuvaankin satunnaisiksi jalankulkijoiksi taustalle, mutta kuvauksen aloittaminen näytti kestävän ihan tuhottomasti ja olimme kaikki vielä väsyneitä unettoman yön jälkeen, joten hetken seurattuamme tätä suurta spektaakkelia lähdimme takaisin hotellille.

Minä ja Jenna päätimme lähteä rannalle loikoilemaan ja ottamaan aurinkoa sillä välin kun Aurelie ja Leontien halusivat koittaa vähän nukkua hotellilla. Rehellisesti sanoen Miami beach ei ollut niin paratiisimaisen näköinen kuin se on jokaisessa googlen kuvahaun kuvassa, mutta torstaina sää olikin hieman pilvisempi kuin esimerkiksi perjantaina. Vesi oli kuitenkin ihan tajuttoman lämmintä ja Jennan kanssa oli mukavaa keskustella niistä näistä. Saatuamme tarpeeksi auringonotosta ja randomeista miehistä jotka antoivat meille käyntikorttinsa ja lupasivat illemmalla tulevansa hakemaan meidät limusiineilllänsä baareihin jne. lähdimme takaisin hotellille. Paluumatkallamme törmäsimme myös sattumalta Cedriciin, jonka roolia tässä tarinassa voisin hieman selventää.

Alunperin Cedric oli hyvin keskeinen hahmo Miamin suunnitelmissamme, sillä hän meidät sinne oikeastaan kutsui. Itse en tuntenut koko tyyppiä edes kovinkaan hyvin, mutta Leontien ja Jenna olivat hänet muutaman kerran tavanneet ja joka kerta Cedric oli heille mainostanut Miamia ja kuinka hän voisi majoittaa heidät jos sinne tulisivat. Noh, käytyämme illallisella Cedricin kanssa ja hänen jälleen kerran mainostettua Miamia meille päätimme ottaa hänen tarjouksensa vastaan ja vielä samana iltana varasimme lentoliput Miamiin. Koska Cedric tosiaan totesi monta kertaa että meidän pitää tulla Miamiin ja että hän voi majoittaa meidät isossa kattohuoneistossaan ja blah blah, joten emme nähneet mitään syytä miksi EMME olisi lähteneet Miamiin. Ostimme liput ja pari päivää sen jälkeen lähetimme Cedricille viestin, että tulisimme Miamiin syysloman aikoihin. Noh, siitä ongelmat sitten alkoivat.

Ensin Cedric lähetti viestiä että vain neljä voisi tulla, koska hänellä ei riittäisi nukkumistilaa useammalle ihmiselle. Ja me olimme varanneet liput viidelle hengelle. Noh, menimme taas illalliselle ja saimme sovittua kaikki yksityiskohdat ja mitään ongelmaa ei enää näyttänyt olevan. Oih kuinka väärässä olimmekaan :D mitä lähemmäs syyslomaa tulimme sitä enemmän kohtasimme ongelmia Cedricin kanssa. Loppujen lopuksi hän sanoi ettei varmaan pystyisikään majoittamaan meitä kun hänen vanhempansa päättivät myydä hulppean asuntonsa Miamista. Varmuuden tästä saimme kun syyslomaan oli alle viikko enää aikaa. Ja Cedric ei edes sanonut tätä varmuudella, mutta lähetti epäselviä viestejä että hänen vanhempansa luultavasti myyvät Miami asunnon ja hänen isänsä tulee Miamiin syysloman aikana eikä me näin ollen pystyttäisi edes menemään katsomaan tätä mystistä luksusasuntoa.

Well, fuck Cedric. Hän petti kaikki lupauksensa ja olimme lopulta jopa hieman epäileväisiä että oliko mikään hänen saduistaan edes totta. Asunnon lisäksi hän oli luvannut meille käyttöön pari skootteria ja vielä Miamissa ollessamme hän kutsui meidät lyhyelle huviristeilylle, mistä emme torstain jälkeen kuulleetkaan enää mitään. Lauantai-iltana saimme häneltä vielä viestin jossa hän totesi että me halusimme vain käyttää häntä hyväksemme ja ettei hän 'pidä tyylistämme.' Oikeesti, whatever, täys kackapää jos multa kysytään.

OKEI, se Cedricistä, nykyään jos joku meistä mainitsee Cedricin muut on vaan "who?" ja asia loppuun käsitelty.

BACK TO MIAMI, rannan jälkeen kävimme pikasuihkussa hotellilla minkä jälkeen lähdimme kaikki yhdessä Ocean Drive'lle. Söimme yhdessä kadun varrella olevista ravintoloista ja erikoistarjouksena minä ja Aurelie saimme ilmaiset mohitot : D. Illallisen jälkeen kävelimme lisää lähinaapurustossa ennen kuin suuntasimme kulkumme kohti hotellia. Minä tunnollisena opiskelijana päätin palata takaisin huoneeseemme kun Aurelie, Jenna ja Leontien jatkoivat matkaansa lähimpään ruokakauppaan sillä he halusivat jätskiä. Käytin rauhallisen hetken hyväkseni ja aloitin lukemisen maanantain tenttiini, ja kun muut tulivat takaisin menimme yksinkertaisesti nukkumaan, sillä kaikki olivat vielä väsyneitä edellisestä yöstä.

- - - -

NÄIN PÄÄTTYI ENSIMMÄINEN PÄIVÄMME MIAMISSA, ja tähän päättyy myös ensimmäinen päivitykseni Miamin matkastamme. Seuraavassa merkinnässä jatkan päivästä numero kaksi - näin minun ei tarvitse kirjoittaa kaikkea yhteen merkintään ja teidän ei tarvitse lukea julmetun pitkiä merkintöjä :D.

Jälleen kerran haluan pyytää anteeksi saamattomuuttani - vaihtoaikaa on jäljellä enää reilu kuukausi ja olen tehnyt ruhtinaalliset viisi tai kuusi merkintää matkastani. Yhy. Ja Miamin jälkeen mulla olisi paljon kerrottavaa matkastani Atlantaan ja Texasiin ja Nashvilleen, kaikkien muiden hienojen kokemusten lisäksi!

Loppukevennyksenä:



STARBUCKSILLA ON JO KÄYTÖSSÄ JOULUMUKIT. Ja tämä kuva on tosiaan otettu marraskuun alussa : DD. Kaupat ovat myös jo täynnä joulukrääsää ja edellisviikonloppuna kun kävin läheisessä ostoskeskuksessa soi kaupoissa jo täyttä häkää joululaulut. 

Welcome to the US, minkäänlaista 'normaaliaikaa' ei olekaan vaan aina on valmistauduttava seuraavaan juhlapyhään.

Olen myös adoptoinut itselleni amerikkalaisen nimen, koska kukaan ei ikinä tajua Heiniä. Nykyään sanon aina 'Hailey' kun esim Starbucksissa tilausta tehdessä kysytään nimeä. Ennen kun rupesin automaattisesti aina sanomaan Hailey Starbucks-tilausta tehdessäni kuppini kyljessä luki useimmiten Hailey, mutta kerran myös Katie ja pari kertaa Hayden :'D. Totesin, että on yksinkertaisesti helpompaa sanoa heti Hailey kun toistaa Heini ensin pari kertaa ja lopulta kuitenkin saada kuppi jonka kyljessä lukee jotain ihan muuta.

Until next time!

Päiväkatselmus ja opinto-ohjelmani

Tänään oli hyvä päivä! Yöllä ei ollut niin mukavaa, sillä mulla ja Fionalla tuppaa ajoittain olemaan erimielisyyksiä ilmastointilaitteen käytöstä ja viime yö oli oli suoraan sanoen aika hirveä, me vaan vuorotellen laitettiin se päälle ja pois päältä muutamankin kerran yön aikana (Fiona päälle koska hänellä oli kuuma ja mä laitoin pois päältä heti kun arvioin Fionan nukahtaneen, koska se laite pitää ihan JÄRKYTTÄVÄÄ ÄÄNTÄ ja vaikka kuinka olen yrittänyt en vaan pysty nukkumaan jos se on päällä). Mutta se siitä, päivä oli muuten kiva!

Herätys oli epämiellyttävän aikaisin tosin, koska mun filmikurssi alkoi yhdeksältä ja luentopaikalle kestää noin vartti - 20 minuuttia kävellä, mutta ei se mitään, tänään me katsottiin elokuva josta oikeasti pidin! Muuten tällä kurssilla on ollut vähän.... no, ei nyt huonoja elokuvia, mutta ei välttämättä ihan sellaisia mitä katsoisin vapaa-ajallani. Mutta kuitenkin paljon parempia kuin mitä toisella filmikurssillani katsotaan!

Okei, on ehkä hieman selvennettävä mitä oikein opiskelen täällä. Alkuperäinen suunnitelmani oli tosiaan opiskella American Studies nimisen aineen kursseja, ja periaatteessa kaikki kurssini voidaan lukea myös tähän aineeseen, mutta todellisuudessa neljästä kurssistani vain yksi on varsinainen American Studies kurssi (joka voidaan hyväksilukea myös Englannin ja Cinema Studies -aineen kursseina) ja kolme muuta kurssiani ovat Historiankursseja.

American Studies 334 - Film and American Culture; erittäin kiinnostava kurssi, jolla siis katsellaan elokuvia, keskustellaan niistä ja niiden suhteesta Yhdysvaltojen historiaan ja kulttuuriin, ja kiinnitämme paljon huomiota myös elokuvien teoriapuoleen, editointiin, tarinaan ja kerrontaan, jne. jne. sekä elokuvien ja elokuvatekniikan kehitykseen. Luennot ovat tiistaisin (9:40-10:55, nämä luennot käytetään teorian opiskeluun), keskiviikkoisin (9:05-11:00, katsomme viikon elokuvan) ja torstaisin (9:40-10:55, "pistarit", tavallaan, elokuvasta ja opiskellusta teoriasta, ja testin jälkeen keskustelemme keskiviikon elokuvasta).

History 353 - Civil War and Reconstruction Eras; aaaah rakastan tämän luennon professoria (Nancy Schurr), hän eläytyy siihen mistä puhuu sanoinkuvaamattomalla tavalla, hän on hauska (erittäin sarkastinen, mikä tekee kaikesta vaan hauskempaa), mutta ottaa kertomansa myös tosissaan. En oikeasti pysty sanoin kuvailemaan kuinka äärettömän kiinnostava ja fantastinen hän on, se pitää kokea (haluaisin joskus kuvata hänen luentonsa, mutten oikein usko sen olevan mitenkään mahdollista). Mutta voitte ehkä hieman kuvitella millaista varsinainen opetus on, kun keskusteluluennolla hän käydessään läpi kaikkien läsnäolijoiden nimet (hän kirjoitti ne ylös jonkinlaiseen istumajärjestykseen) minun kohdallani hänellä kesti hetken kauemmin, koska ekaksi hän kuuli nimekseni Hailey (kuten kaikki muutkin), toistin nimeni ja lopuksi vielä tavasinkin nimeni, ja hän sanoi "Okay, when I call you Hailey, just nod and say you're not an American." OKEIJOO, vitsejä ja hauskoja sattumuksia on lähes mahdotonta kirjoittaa ylös niin että ne näyttävät hauskalta lukijoillekin, mutta itse nauroin monta. Koitan kirjoittaa ylös jotain hauskaa mitä hän sanoo luennolla ja laitan sitten tänne. Luennot ovat ma, ke ja pe kaikki samaan aikaan 12:20-1:10.

History 354 - United States, 1877-1933: Invention of Film, making of Modern America; HOW DID THIS HAPPEN, yhtäkkiä mulla onkin kaksi elokuvakurssia! Aluksi mulla oli kolme, mutta tiputin suosiolla yhden pois. Mutta en tosiaan tiennyt että tämäkin kurssi tulisi käsittelemään elokuvia muutamaa päivää ennen ensimmäistä luentoa, sillä kurssivalikoimassa tämä kurssi on tosiaan nimellä United States, 1877-1933. Idea on periaatteessa todella lähellä ensimmäistä elokuvakurssiani, mutta tunnit ovat kuitenkin täysin erilaiset - 334:n viikottainen aikataulu on todella tiukka ja joka viikko opimme lisää uutta teoriaa, kun taas 354:n aikataulu on tavallaan hieman vapaampi enkä suoraan sanoen tiedä onko tämän kurssin professorilla edes mitään kunnollista opetussuunnitelmaa jokaiselle tunnille. Tätä kurssia minulla on vain kerran viikossa, torstaisin 2:10-4:55. Jokaisen luentokerran viimeinen noin puolitoista tuntia käytetään jonkun elokuvan katsomiseen, ja seuraavalla viikolla luennon alkupuoliskolla keskustelemme viime viikolla katsotusta elokuvasta ja koska keskustelu on suhteellisen vapaata (kuka vaan saa viitata ja kertoa mielipiteensä) voi keskustelun suunta kääntyä ties minne. Totta kai professori esittää jotain johdattelevia kysymyksiä ja kertoo jotain faktoja ja pointteja, mutta päinvastoin kuin 334:n tunneilla mitään tarkasti määriteltyä opintosuunnitelmaa ei näytä olevan. Tällä kurssilla kiinnitetään myös paljon huomiota siihen miksi ihmiset menivät katsomaan jonkun tietyn elokuvan ja mitä he silloin ajattelivat siitä jne. jne. Tämä kurssi on siinä mielessä myös erittäin työläs, että jokaiselle tunnille meidän on kirjoitettava kolmisivuinen essee viime viikolla katsotusta elokuvasta, ja essee ei saa olla pelkkä tiivistelmä tai arvostelu, vaan sen pitää sisältää ajattelua ja pohdintaa ja jotain älykästä, mikä on suoraan sanoen todella tuskastuttavaa sillä suuri osa katsomistamme elokuvista on totaalista potaskaa x_x. Turhauttavaa koittaa kirjoittaa kolme sivua elokuvasta, joka ei herättänyt minussa oikeastaan mitään erityisiä tunteita!

History 479 - From Monarchy to Republic: The American Experience 1763-1796; Aluksi näytti siltä ettei tätä kurssia pidettäisi ollenkaan tänä syksynä, mutta minulla kävi nähtävästi hyvä tuuri ja sain kuin sainkin otettua kurssin Yhdysvaltojen itsenäistymisestä! Tämä kurssi kuitenkin hermostuttaa minua suhteellisen paljon, koska a.) se on ns. advanced course, tasolla 400 ja vielä loppupuolella, eli se tulee olemaan suhteellisen haasteellinen ja b.) ensimmäisellä luennolla meitä oli kurssilla 11, tämän viikon tunnilla 7 :D;. Ja mulla ei ole mitään suuria haluja päästä puhumaan mitään, vaikka tässä vaiheessa englanniksi puhuminen tuntuu jo vähän helpommalta kuin ihan alussa en silti pidä omaa kielitaitoani mitenkään erityisen hyvänä, etenkään jos kyseessä on kunnon asian puhuminen eikä rento jutustelu kavereiden kanssa. Mutta kurssi on äärettömän mielenkiintoinen, joten koitan parhaani mukaan sinnitellä ja olla hermostumatta liikaa. Tätäkin kurssia minulla on vain kerran viikossa ja ehkä maailman turhauttavimpaan aikaan, maanantaisin 5:45-8:35 pm (illalla siis, pahoitteluni, en aluksi edes tajunnut että käytän 12-tunnin järjestelmää 24-tuntijärjestelmän sijaan).

Kaikki kurssit ovat 3 credittiä, yhteensä siis 12 credittiä, joka Suomen opintopisteiksi muutettaessa on noin 24 opintopistettä. Eli ei mitenkään ihan älyttömän paljon, mutta tarpeeksi, ja enempää en voisi ottaakaan koska läksyä on IHAN TUHOTTOMASTI. Oikeasti, en enää ikinä valita Suomessa läksymäärääni koska tähän työmäärään verrattuna Suomessa ei mitään läksyjä olekaan! Hyvänä esimerkkinä toinen elokuvakurssini jolle minun pitää kirjoittaa joka viikko kolmesivuinen essee.

Anyway, tämän merkinnän pointti on, että tänään oli hyvä päivä! Aamulla film and American culture luennolla katsoimme tosiaan taas elokuvan ja tänään oli vuorossa mustavalkoinen länkkäri The Man Who Shot Liberty Valance. Olin hyvin epäileväinen tätä elokuvaa kohtaan, koska en erityisemmin välitä mustavalkoelokuvista ENKÄ länkkäreistä, mutta härregud, tykkäsin siitä ihan älyttömästi! Saatan jopa pitää sitä parhaana leffana jonka olemme tuolla kurssilla katsoneet, vaikka Tootsie oli myös erittäin viihdyttävä.

Inhoan btw tämän kurssin "luokkaa", kampuksen pääkirjaston auditoriota, sillä se on yksi kylmimmistä opiskelutiloista missä olen täällä ollut. JA MUN MOLEMMAT ELOKUVAKURSSIT PIDETÄÄN SIELLÄ. Yhy. Myös Itsenäisyyssota-kurssin luokkahuone on aina ihan järkyttävän hyytävä, ehkä jopa kylmempi kuin kirjasto ja sen auditorio. Kylmät opiskelutilat ja kuuma ulkoilma eivät myöskään ole hyvä yhdistelmä, koska en ensinnäkään ikinä tiedä mitä laittaisin päälleni kun ulkona on 35 astetta ja sisällä varmaan joku 15 tai alle, ja mun on aina kuitenkin käveltävä luennoille. Yleensä mulla onkin mukana aina joku huppari tai villapaita ja kirjaston auditoriossa voin melkein pärjätä shortseillakin, jos olen pirteä herättyäni.

Tänään mulla oli päällä mut harmaat farkut, harmaa toppi, viininpunainen t-paita (se mun Kellogs-paita, jos joku muistaa), vihertävän turkoosi paita puolipitkillä hihoilla ja valkoisilla raidoilla, tumma villapaita-asia ja räikeä oranssi-pinkki-turkoosi-vihreä huivini, snobbailulasini (nämä isot, näytän jossain vaiheessa jonkun kuvan jos ette ole näitä vielä nähneet) ja tietenkin punaiset tennarini. Miksi kuvailen vaatetukseni näin tarkkaan? Koska vähän tunnin jälkeen, kun olin jo käynyt Starbucksissakin ja kävelin tyytyväisenä kuuman kaakaoni kanssa kohti tietokoneaulaa (piti tulostaa yksi paperi) kuulin yhtäkkiä takaani "Hay lady! Hey lady!" Käännyin tietenkin katsomaan (vaikka aluksi en yhtään tajunnut että 'hey lady' tarkoitti minua) ja tämä tyttö, joka juuri sekunti sitten käveli ohitseni oli kääntynyt ympäri ja sanoi minulle "I just had to say I absolutely love your style!" ja tämä lause totaalisesti pelasti päiväni ja sai minut hämmentyneen hyvälle tuulelle. En ole koskaan pitänyt tyyliäni mitenkään erityisen 'tyylikkäänä' tai hienona enkä pidä vieläkään (en edes tiedä mikä on tyylini), mutta skfjdlsk se, että joku tuntematon ihminen pysäyttää minut vartavasten kertoakseen tämän minulle on vaan niin käsittämätöntä ja ihanaa ettei mitään rajaa, mun oli pakko jakaa se teidän kanssa. Hyvä mieli oli todellakin hyvä tämän jälkeen.

Ei tänään muuten mitään hirveän ihmeellistä sattunut, vika luento loppui tosiaan klo 1:10, minkä jälkeen kävin syömässä, tulin takaisin huoneeseeni, kirjoitin esseeni huomiselle tunnille ja kuudelta menin Julian, Manuelin ja muutaman muun tyypin kanssa Knoxvillen keskikaupunkiin illalliselle Julian syntymäpäivän kunniaksi. Takaisin tulin muutama tunti sitten, istuskelin hetken Aureline ja Karenin kanssa käytävällä (pffft I know, ei me tätä yleensä harrasteta, tänään oli eka kerta) keskustellen koulusysteemeistä ennen yliopistoa ja sitten päätin kirjoittaa tästä hienosta tapauksesta tänään :D.

Ehkä tässä joku päivä saan aikaiseksi lisättyä lisää kuvia, mutta en lupaa mitään, olen ihan tuhottoman laiska kun pitäisi muokata kuvia photarilla ja lisäillä niitä naamakirjaan tai tänne OTL. Mutta yritän, koska pelkän tekstin lukeminen käy pitemmän päälle varmaan tylsäksi, haha.

Mutta näkyillään taas!

3rd random fact about America:
Kännyköissä ei yleensä ole SIM-kortteja. En tiedä onko tämä ihan ilmiselvä asia kaikille muille, mutta itse olin hyvin WTF kun ensimmäisen kerran kuulin tästä, sillä olin koko ajan suunnitellut hankkivani amerikkalaisen SIM-kortin Nokiaani. Noh, tämä ei sitten onnistunut, vaikka hämmentävää kyllä amerikkalaisessa puhelimessani kyllä ON SIM-kortti. Ja lol, amerikkalainen puhelimeni on Nokia 1616 joka on hyvin surkea ja alkeellinen, mutta siinä on pasianssi joten mikäs siinä. Vaikka siitä ei teille varmaan mitään hyötyä olekaan (sillä en usko että viestien lähettäminen amerikkalaiseen numeroon on mahdollista, itse en ainakaan onnistunut kun suomalaisella liittymällä yritin kerran Allisonille lähettää viestiä) amerikkalainen numeroni on 865-306-7933. 865 on btw Knoxvillen suuntanumero : ).

Da Masterplan

Okei, kuten jo edellisessä merkinnässä sanoin, tämä taktiikka millä tällä hetkellä kirjoitan näitä merkintöjä EI TOIMI. Ensinnäkin koko ajan tapahtuu kauheesti kaikkea uutta ja mulla ei oo hirveetä motivaatiota kirjoittaa jo monen viikon takaisista jutuista kun haluaisin vaan kertoa mitä tapahtui tänään ja mitä on suunnitelmissa. Toiseksi, kun mulla ei oo motivaatiota kirjoittaminen viivästyy ja venyy ja asd, viimeistäkin merkintää kirjoitin varmaan koko viikon, aina vähän kerrallaan.

Joten nyt on aika koittaa uutta taktiikkaa. Tästä lähin kirjoitan luultavasti enemmän reaaliajassa, jos teen jotain jännää kirjoitan siitä samantien enkä takautuvasti joskus kahden viikon päästä. Samalla voin aina ajoittain kirjoittaa ensimmäisten viikkojen tapahtumista vaikka Wordissa ja aina kun saan tekstin valmiiksi postaan sen tänne ja kerron isoin kirjaimin että kyseessä on joku kaukaisempi tapahtuma.

Ongelma tässä taktiikassa on se, että se saattaa olla hieman sekava - te ette tiedä ollenkaan kenestä puhun kun heitän randomeja nimiä sinne tänne, sama jos puhun eri paikoista, kampusrakennuksista tms. Senpä takia tässä merkinnässä kerronkin teille niistä ihmisistä keihin olen tutustunut ja ketkä luultavasti tulevat vilahtamaan merkinnöissäni hyvin usein :D. Paikoista ja rakennuksista voin tarkemmin kertoa sitten kun ne mainitsen.

SEN haluan kuitenkin nyt selventää tässä, että ensimmäisen orientaatiopäivän jälkeen, 9. päivä tiistai, kaikki vaihtarit muuttivat meidän viralliseen asuntolaan, Apartment Residence Hall nimiseen rakennukseen, jota me yleensä kuitenkin sanotaan Andy Holtiksi, koska se sijaitsee Andy Holt avenuella ja on paljon helpompi kun aina sanoa Apartment Residence Hall. Tilapäinen asuntolani oli tosiaan Humes Hall, jossa asuin Mian kanssa samassa huoneessa kaksi yötä (asunto 405), mutta Andy Holtissa sain uudet kämppikset ja uuden asunnon (asunto 808). Tämä on hyvin oleellinen fakta, sillä aina kun puhun huoneestani ja kämpästäni ja kämppiksistäni tarkoitan Andy Holtia, jossa nyt parhaillaankin istun ja kirjoitan tätä merkintää.

Mutta ihmiset! Yritän olla hyvin selvä ja tehdä tämän mahdollisimman helpoksi, koska tiedän että on vaikeaa pysyä kärryillä kun yhtäkkiä pitäisi muistaa monta nimeä ja miten ne liittyvät muhun jne. enkä todellakaan odota, että muistaisitte ja tietäisitte aina kenestä puhun, sen takia tällainen erillinen merkintä onkin ehkä oikein hyvä juttu sillä voitte tästä tulla aina tarkistamaan (jos tulee sellainen olo että pitää tarkistaa) et kenestä oikein puhun.

Oukei, ensin Fiona, joka jakaa huoneen mun kanssa ja kenellä on näin ollen hyvin suuri vaikutus mun elinoloihin. Hän tulee Englannista (♥ AKSTENTTI ♥) ja on erittäin mukava ja hauskaa seuraa, vaikka mun mittapuulla bilettää ehkä vähän liikaa :'D. Viihdyn kuitenkin hänen seurassaan oikein hyvin eikä meillä ainakaan vielä ole ollut mitään suurempia yhdessä asumisen kriisejä, jotain pientä nyt on aina välillä, mut se on ihan ymmärrettävää kun yhtäkkiä toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset pannaan asumaan samassa huoneessa seuraavat viisi kuukautta. Hän on myös yhdellä samalla kurssilla mun kanssa, American Studies 334 Film and American culture, ja on ihanaa kun pystyy puhumaan jonkun kanssa luennoista ja proffista ja tässä tapauksessa myös elokuvista, joita tuolla kurssilla katsellaan.

Asumistsydeemit täällä toimivat tosiaan siten, että yleensä yhdessä asunnossa on kaksi huonetta, joissa molemmissa asuu kaksi henkilöä ja vaihtareille on koitettu järjestää samaan huoneistoon kaksi amerikkalaista ja kaksi vaihtaria. Käytännössä tämä ei kuitenkaan aina mene ihan näin ja poikkeavasti meidän huoneistossa on vain yksi amerikkalainen, kun taas Aureliella on kolme amerikkalaista kämppistä eikä ketään muuta vaihtaria. Fionan lisäksi mun kanssa samassa asunnossa asuvat amerikkalainen Adilene ja kiinalainen Xiaoquin. Heidänkin kanssaan tulen hyvin toimeen ja he ovat tosi mukavia, vaikka jotkut pikkujutut vähän ehkä ärsyttävätkin, samassa kämpässä kun asutaan :D;. Tällä hetkellä mua ärsyttää suuresti vessapaperitilanne, sillä ensimmäisellä viikolla kun tänne muutettiin mä hommasin vessapaperit mitään kyselemättä, mut sen jälkeen meil ei oo oikein ollut mitään kunnollista vessapaperivarastoa - mä laitoin mun vessapaperipaketin vessan ulkopuolella olevan käsienpesualtaan alapuolella olevaan kaapistoon, mut esim Xiaolla on oma paketti jonka hän pitää huoneessaan ja ottaa sieltä itselleen paperia jos vessasta on rulla loppu. Adilene osti meille uuden paketin, jopa ruhtinaalliset neljä rullaa, ja hänellä on joku isompikin paketti mikä lojui aluksi olohuoneessa lähes viikon, ja nyt kun hän lähti viikonlopuksi kotiin Nashvilleen hän oli siirtänyt tuon paketin omaan huoneeseensa : ))). Wtf, mitä tää on? Ja kun se mun ostama paketti loppui mä koitin ottaa asian esille, silleen et kuka ostaa uuden paketin et ois kiva jos me ostettais niitä silleen vuorotellen, ettei kenenkään yksin tarvitse aina kustantaa vessapaperivarastoa. Mut ei kukaan oikein sanonu mitään, Fionakin oli vähän silleen et no joku vaan ostaa, as simple as that.

Emt, ehkä mä oon vaan vähän turhan nipo, mut tällaset jutut vaan turhauttaa mua ku ois niin yksinkertaista et aina vuorotellen ostettais joku paketti ja kaikki sais käyttää sitä, ei silleen et jokasella on jemmassa oma vessapaperirulla sängyn alla tai jotain. Mut nojoo, not a big deal, seuraavan kerran kun meen Walmartiin ostan ison paketin vessapaperia ja kerään vaan kaikilta osan summasta. End of toilet paper war one.

Mutta pointti on, Adilene ja Xiao ovat kuitenkin oikein mukavia! Xiao kysyy aina miten menee ja Adilenen kanssa höpisen muuten vaan kaikesta randomista. Musta vähän tuntuu, että Adilene saattaa tuntea olonsa hieman ulkopuoliseksi tai jotain, sillä hän saapui kampukselle tyyliin viikon meidän jälkeen ja hän yleensä vaan hengaa olohuoneessa TV:n ääressä tai omassa huoneessaan koneella, tai viikonloppuisin poikaystävänsä kanssa samoissa hommissa. Kyllä hän kuitenkin pikkuhiljaa näyttää rohkaistuvan, hän vaikuttaa vain vähän ujolta ja hiljaiselta. Xiaon kanssa keskustellessa taas on aina ajoittain pieniä ymmärryskatkoksia, sillä hänen sanavarastonsa on joissain asioissa hieman rajallisempi, mutta yleensä hän kuitenkin pystyy selittämään tarkoituksena jollain tapaa.

Okei, tässä siis olivat kämppikseni. Nyt siirryn muihin kavereihini.

Aurelie, kenestä olen jo aikaisemminkin puhunut, on yksi lähimmistä kavereistani täällä. Yleensä jos teen jotakin erikoisempaa, menen pilettämään tai ostoksille Walmartiin tms. teen sen Aurelien kanssa. Kun mulla on tylsää menen koputtamaan Aurelien oveen. Osaksi kyllä myös Aurelien kämppisten takia, sillä Karen ja Loren ovat aivan ihanan hauskoja amerikkalaisia, ja myös Alex on todella mukava, mutta hänen kanssaan olen jutellut huomattavasti vähemmän kuin Karenin ja Lorenin. Loren kutsuu mua usein "goober"iksi tai "goofber"iksi tai jotain (lyhennys "goofball"ista :'D) koska yleensä koputtaessani heidän oveensa koputan jonkun rytmin (kuten klassinen pappadapappa, pappa, joka kuulostaa näin kirjoitettuna harvinaisen typerältä).

En kuitenkaan yleensä hengaa vain Aurelien kanssa kahdestaan, vaan porukkaamme kuuluvat myös Alankomaista kotoisin oleva Leontien ja toinen ranskalainen, Jenna. Jennan kanssa en ole niin paljon muuten tekemisissä (aina kun nähdään tietenkin moikataan ja jutellaan ehkä hetki niitä näitä, ellei kummallakaan ole kiire luennolle tai mitään), mutta Leontienin kanssa vähän enemmän, osaksi koska hän on yhdellä samalla kurssilla kanssani ja johtuen erinäisistä häslingeistä hän liittyi kurssillemme vasta tyyliin kuukauden sen alkamisen jälkeen, (paljon paljon säätöä, mutta hän kuitenkin pystyi näin tekemään) joten olen koittanut auttaa häntä saamaan meidät kiinni kaikessa mitä olemme jo opiskelleet ja näin ollen olen viettänyt hänen kanssaan vähän enemmän aikaa myös kahdestaan.

(Vasemmalta oikealle Julia, Jenna, Karen (takana), Leontien ja Aurelie. Tennessee Valley Fair viime perjantaina - en oikeasti osaa enää valokuvata (tai sitten kamerassani on joku vika), sillä suurin osa kuvista on jotenkin tärähtäneitä tms. ja asd, turhauttavaa. Ai niin ja Photoshopilla tein kuvasta sepia-sävytteisen.)

Muita kavereitani ovat muun muassa Julia ja Manuel, Itävallasta (Julia on samaisella kurssilla minun ja Leontienin JA Fionan kanssa), Sofia ja Patrik Ruotsista (heidän kanssaan en ihan hirveästi ole ollut vielä tekemisissä, Sofian kanssa tosin kävin pari viikkoa sitten leffateatterissa katsomassa Glee 3D:n), Justine Walesista - hän on kahdella historiankurssilla kanssani (kuten myös Pip, Englannista, ilmeisesti asuu parhaillaan kuitenkin New Yorkissa ja opiskelee täällä?) ja hengaa paljon Fionan kanssa, joten välttämättäkin olen myös suhteellisen paljon tekemisissä hänen kanssaan. Fionan kanssa hengaa paljon myös Suzy, Englannista, ja hänen kanssaan olen muutenkin ajoittain jutellut (hänet tapasin ensimmäisen kerran Humes Hallissa, kun kirjoittauduin sinne sisään ensimmäisenä iltana lentojeni jälkeen, hän oli vastaanottotiskillä ennen minua), sekä hänen kämppiksensä Ulla, SUOMESTA :D ainoa toinen suomalainen kehen olen täällä törmännyt, mutten kyllä hirveästi ole hänen kanssaan ehtinyt jutella, sillä hänellä näyttäisi olevan vielä tiukempi aikataulu kuin minulla (hän opiskelee Helsingissä graafista suunnittelua tai jotain vastaavaa).

Pojat pitää mainita erikseen (vaikka muutaman jo mainitsinkin), koska heidän kanssaan olen lähinnä tekemisssä sattumalta, jos törmäämme matkalla luennoille tai Andy Holt asuntolan ekassa kerroksessa tai bileissä tms. sillä he asuvat eri kerroksessa (kuudennessa) ja ei vaan ole tullut otettua muuten yhteyttä. Orientaation aikana hengasimme paljon enemmän yhdessä, mutta silloin suunnilleen kaikki vaihtarit liikkuivatkin samalla suunnalla. Anyway. Max, Nico, Florian, Alex ja Jan ovat kaikki Saksasta ja heidän kanssaan olen varmaan eniten jutellut (paitsi Alexin, jonka tapasin vasta reilu viikko sitten) ja yhä juttelen. David, Jamie ja Grant ovat Skotlannista, David on ihan älyttömän mukava ja hänen kanssaan on aina hauska jutella (vaikka aksentti hämmentääkin ajoittain suuresti), enkä vieläkään tiedä mitä Jamie tarkoitti sanoessaan kerran, että "all Finnish people I've met are somehow really... crazy, strange!":'D hämmentävää. Naoyan olen aikaisemmin jo maininnutkin ja Andreasin tapasin reilu viikko sitten enkä tiedä hänestä oikeastaan muuta kuin sen, että hän tulee alunperin Kreikasta ja on opiskellut nyt ainakin vuoden Tennesseessä, ja sen, että hänen kämppiksensä omistaa Nintendo64:n.

Amerikkalaiseen kaveripiiriini kuuluvat Aurelien kämppisten lisäksi Emily, "buddyni", jonka kanssa sähköposteilin jo ennen kuin tulin tänne ja joka itse palasi viikon saapumiseni jälkeen vaihdosta Saksassa; Mary, Aurelien buddy, joka on kuskannut meitä autollaan ostoskeskukseen ja ympäriinsä kampuksella ja sen läheisyydessä; tyyppi historiankurssiltani - en edes tiedä hänen nimeään mutta hän aina juttelee kanssani kun istumme vierekkäin ko. historiankurssilla - sekä Brandon, jolle olen koittanut opettaa muutamia suomenkielisiä lauseita ("mitä kuuluu" "hyvää päivää" tms.) ja jonka kanssa koitin keksiä oudonvärisiä hedelmiä kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa :'D. Hän on hauska tyyppi ja hänen kanssaan on todella helppo jutella, en kyllä ole nähnyt häntä nyt pariin viikkoon, mutta juuri viime viikolla hän lähetti minulle viestiä naamakirjassa ja ehkä taas joskus törmäämme jossain randomeissa bileissä tms.

Aaaaah rakastan amerikkalaisia! He ovat niin äärettömän helposti lähestyttäviä ventovierainakin - esmes ekalla kouluviikolla mun piti tulostaa jotain papereita kirjastossa ja mun käyttämän Macin vieressä oli toinen suljettu Mac, jota kukaan ei onnistunut saamaan auki mutta moni yritti, kuten myös tämä yksi nuorimies joka kysyi multa eka et toimiiko tää kone ollenkaan ja sen perusteella mitä olin nähnyt sanoin että en usko, mutta hän päätti kuitenkin yrittää sanoen jotain "I have a magic touch when it comes to electornics." Ei hän sitä loppujen lopuksi saanut käynnistettyä ja hän oli jo lähdössä kun sanoin, että olen jo melkein valmis tulostamisieni kanssa ja että hän saa koneeni käyttöönsä heti kun olen valmis. Hän jäi odottamaan ja auttoi mua vähän kun mulla ei ollut aavistustakaan minkä tulostimen mun olisi pitänyt valita jne. ja jutteli siinä istuskellessaan mun kanssa hetken aikaa. Toisena hyvänä esimerkkinä mun on pakko kertoa miten eräs opiskelija, Adam, pysäytti mut HSS (Humanities and Social Sciences) rakennuksen käytävällä kun olin matkalla historiantunnille sillä hän huomasi että mulla oli päällä Doctor Who kuviolla varustettu T-paita :DD. Oli ehkä hämmentävä, mutta erittäin miellyttävä kokemus. Tuntini ei alkanut ihan vielä, joten minulla oli vähän aikaa jutella hänen kanssaa Doctor Whosta ennen luentoa.

WOULD NEVER HAPPEN IN FINLAND, en ainakaan muista kohdanneeni mitään vastaavaa Turun yliopiston käytävillä.

Mutta okei, eiköhän tässä ole tarpeeksi sekavaa informaatiota kavereistani ja muista tutuista. Luultavasti tulen mainitsemaan jotain muitakin henkilöitä merkinnöissäni, ja tulen kertaamaan tätä informaatiota, mutta tässä olisi nyt lähtölaukaus uudelle tavalle kirjoittaa merkintöjä, ja uudelle AIKATAULULLE kirjoittaa merkintöjä. Toivottavasti saan nyt hieman enemmän ja useammin kirjoitettua tänne.

Näkyillään taas! Olette tärkeitä ♥.

2nd random fact about America:
Ravintoloissa, kun olet juonut tilaamasi juoman loppuun, oli se sitten vettä, kokista, teetä tms. ruokajuomaa, tarjoilija tulee ja täyttää lasisi, ilmaiseksi. Niin monta kertaa kuin haluat, voit juoda vaikka viisi lasillista kokista yhden hinnalla sillä santsilasilliset ovat aina ilmaisia. KAIKKIALLA. Tämä oli hyvin hämmentävää kun se tapahtui ensimmäisen kerran, nyt se on jo ihan normaalia.

Da orientation

Ensimmäinen viikko ja saapumisorientaatio (parhaillaan viikko no. 3 on siis lopuillaan, vähän vain olen jäljessä päivityksissäni). Orientaatio kesti itse asiassa viikon ja puoli, noin suunnilleen, sillä ensimmäinen orientaatiopäivä oli 8. ja luennot alkoivat 17. päivä, joten suunnilleen siihen asti kesti orientaatio, vaikkakin pari viimeistä päivää pitivät sisällään vain pari lyhyttä informaatiopläjäystä.

Ensimmäinen yöni Knoxvillessä oli suoraan sanoen erittäin epämiellyttävä. Asunnoissa ei näes ole minkäänlaisia petivarusteita valmiina - ei tyynyä, peittoa, lakanaa tms. ja saapuessani Knoxvilleen kello oli suunnilleen yhdeksän paikkeilla eikä mikään kampuksen lähettyvillä ollut enää auki (ja vaikka olisi ollutkin en todellakaan olisi jaksanut lähteä mihinkään metsästämään peittoa ja tyynyä, tuiki tuntemattomassa kaupungissa!) Täten, nukkumaan mennessäni kasasin vaatteistani tyynyn ja koitin jonkinlaisen peitonkin väsätä (huivit olivat siinä hyödyksi), mutta ei siitä oikein tullut mitään. Kaiken lisäksi huoneessa oli oikein kunnon ilmastointi, mikä näyttää olevan yleistä ihan kaikissa rakennuksissa, ja mikä on ihan ymmärrettävää kun ulkona on jatkuvasti niin kuuma, mutta tuon yön aikana mulla oli ihan älyttömän kylmä ja se oli hyvin hyvin epämiellyttävää.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan muutamien ensimmäisten tuntien aikana joku melusi koko ajan - ensin huonekaverini, joka saapui noin puoli tuntia mun jälkeen, seuraavaksi saman asunnon toisen huoneen asukit saapuivat yksitellen pitäen järkyttävää melua ja kolistelua avatessaan ja sulkiessaan ovia :'D. Luojan kiitos yöt ensimmäisen jälkeen ovat olleet paljon miellyttävämpiä.

Aamulla tutustuin ensimmäiseen toiseen vaihtariin - englantilaiseen Miaan (hänen oikea nimensä on Naomi, mutta hän ei pidä siitä ollenkaan joten esittelee itsensä kaikille Miana), joka asui tilapäisessä asuntolassa samassa huoneessa kanssani. Saman asunnon toisessa huoneessa asuivat ranskalainen Aurelie ja vietnamilainen Yen, joka kylläkin opiskelee Sydneyn yliopistossa ja tuli sitä kautta vaihtoon :D.

Maanantaina ei ollut paljonkaan orientaatiota. Käytyämme suihkussa ja Mian kaverin Phillippan (myös Englannista, vaikka hän ilmeisesti asuu New Yorkissa parhaillaan) tultua noutamaan meidät (sillä meillä ei ollut hajuakaan minne meidän piti mennä) lähdimme kävelemään kohti International Housea, jossa meidän piti ilmoittaa saapumisestamme ja "avata maahanmuuttorekisterimme" (open immigration file, emt). Täytettyämme ja allekirjoitettuamme muutamat paperit meidät ohjeistettiin tulemaan takaisin vähän ennen yhtätoista (kello oli noin puoli kymmenen) ja kun luppoaikaa oli ihan reilusti minä, Mia, Aurelie ja Yen päätimme lähteä vähän tutkimaan I-Housen lähiympäristöä.

Ensimmäinen pysäkkimme oli - TATATA TAA - Starbucks, kampuksen pääkirjaston oma Starbucks! Kirjasto on suurinpiirtein I-Housea vastapäätä ja sen ulkopuolella on yleensä Starbucksin mainoskyltti, joten se on helposti bongattavissa ja kaikki, vielä väsyneitä lennosta, olivat yhtä mieltä siitä että se on ensimmäinen pysäkkimme. Ensimmäinen (oikeasti, käytän koko ajan sanaa 'ensimmäinen', mutta minkäs teet, nyt tulee niin monta asiaa kokeiltua ja tehtyä ensimmäistä kertaa ettei sille oikein voi mitään) tilaamani juoma Starbucksista, ensimmäinen KOKEMUKSENI Starbucksista, oli Iced Tea Lemonade :D. Oikein hyvää oli ja se viileys, AH, siinä reilu 35 asteen helteessä kylmä juoma maistui taivaalliselta.

Tilattuamme virkistysjuomamme lähdimme kävelemään ympäriinsä vähän lisää ilman mitään tarkempaa määränpäätä. Näimme vähän lisää rakennuksia ja katuja, muttei paljonkaan ihmisiä - kampusalue oli suhteellisen rauhallinen koko ensimmäisen viikon sillä luennot alkoivat vasta 17. päivä ja suurin osa amerikkalaisista opiskelijoista saapui kampukselle ja asuntoloihin vasta seuraavalla viikolla.

Ennen paluuta I-Houseen istahdimme kirjaston lähettyviltä löytämällemme penkki-pöytä -yhdistelmälle ja tutustuimme paremmin toisiimme. Yleisimmät kysymykset mitä täällä olen kysynyt ja joutunut itse vastaamaan ovat 1.) mistä tulen, 2.) kauanko olen täällä ja 3.) mikä on pääaineeni. Usein joudun myös selventämään nimeni lausumistavan mikä ei nyt ole mitenkään yllättävää, mutta jokseenkin hupaisaa kuitenkin :'D. Lähes kaikki amerikkalaiset koittavat ensin kutsua minua Hayleyksi ja suurin osa sanoo vieläkin nimeni saksalaisittain lausuen (eli Haini), mutta ei se mitään. Ja mun nimi ei ole vielä edes mitään verrattuna Aurelien nimeen! Oikeasti, parin ekan päivän aikana en edes tiennyt mikä hänen nimensä oli sillä en ensimmäisellä kerralla tajunnut ollenkaan mitä hän sanoi vaikka pyysin toistamaankin pari kertaa (Orely? Oh really?). Vasta kun näin hänen kirjoittavan nimensä johonkin ilmoittautumislistaan tajusin millainen nimi oli kyseessä ja nyt kun tiedän, rakastan sitä. Aurelie~ aivan ihana. Sukunimeni onkin sitten ihan eri tarina, siitä vähän myöhemmin.

Menimme takaisin I-Houseen vähän vaille yksitoista ja tapasimme siellä ensimmäisen saksalaisen, Nicon! Hän on tosi mukava ja yksi ainoista ensimmäisen päivän tutuistani joka vielä tervehtii minua joka kerta kun näemme ja tulee juttelemaankin. Hetken odoteltuamme pääsimme avaamaan rekisterimme, mikä oli suht helppo ja yksinkertainen prosessi - meidän piti vaan täyttää pari paperia ja kuunnella ohjeistuksia.

Ruokailu oli seuraavana ohjelmistossamme - Aurelie ja Yen jäivät juttelemaan jonkun virkailijan kanssa rekisteröinnin jälkeen minun ja Mian mennessä ulos odottamaan jotta voisimme mennä yhdessä syömään. Ulkona tapasimme lisää ihmisiä Isosta-Britanniasta ja Saksasta; Jillian (tai Gillian, en ole ihan varma), Grant ja David Skotlannista sekä Max ja Jan Saksasta, Nico heidän seurassaan. Halusimme totta kai tutustua mahdollisimman moniin vaihtareihin joten päädyimme juttelemaan keskenämme ja lopulta menimme myös syömään koko porukalla. Valitettavasti Aurelien ja Yenin piti käydä jossain toimistossa saman tien, joten he eivät liittyneet seuraamme.

Ensimmäinen ravintolakokemukseni Amerikassa oli McAlister's deli, jossa söin aivan taivaallisen hyvän salaatin *u*. Se oli jonkinlainen kanasalaatti (en muista enää minkä niminen, damn) ja olin lievästi huvittunut huomatessani, että salaattini piti sisällään myös pientä pekonisilppua. PEKONIA. Ensimmäinen kanasalaattini Yhdysvalloissa ja siinä on pekonia. Pekoni sopi siihen kyllä tosi hyvin, mutta se huvitti silti - mitä olisi Amerikka ilman jokapäiväistä pekonia?

Söimme, kävimme läheisessä Walgreen's kaupassa (josta muun muassa Mia osti halvan puhelimen ja prepaid liittymän -- tiesittekö ettei Yhdysvalloissa käytetä juuri lainkaan Sim-kortteja? En tajua miten kännykät toimivat ilman sitä (hassua kyllä mä satuin ostamaan sellasen kännyn minkä mukana tuli sim-kortti :'D mut tää onkin Nokia), mutta joku amerikkalainen mulle sanoi, että sim-kortit on suht harvinaisia) ja ostokset tehtyämme jatkoimme matkaa UTK:n (University of Tennessee, Knoxville) omalle stadionille, jonka juurella olevasta toimistosta meidän piti hankkia ID-korttimme (Volcard!). Jostain syystä mun nimeä ei kuitenkaan löytynyt UT:n rekisteristä, joten en saanut korttiani vielä vaan mua neuvottiin tulemaan myöhemmin uudestaan.

Mun täytyy jossain vaiheessa laittaa tänne kuva tosta stadiumista, koska siellä oli jotain ovia auki ja me päätettiin kurkata hiukan millaselta se näyttää ja voi. LUOJA. Oikeasti, MIKÄÄN mitä mä olen Suomessa nähnyt ei vedä edes vertoja sen stadionin järkyttävälle koolle. SE ON VALTAVA. MASSIIVINEN. HUGE. Sitä ei voi kuvailla sanoin enkä tiedä kuinka hyvin valokuvakaan pystyy välittämään sen rakennelman laajuutta, mut sanonpahan vaan että se oli I S O caps lockilla. Ja sekin on liian pienesti sanottu.

Stadionilta jatkoimme matkaa kirjastoon (tällä hetkellä 'me' olimme minä, Mia ja Jillian, pojat menivät jonnekin muualle kortinhakureissun jälkeen), jossa tarkoituksenamme oli aktivoida NetID-tilimme, jotta pystyisimme käyttämään UT:n nettiä. Noh, niin kävi ettei mun nimeä taaskaan löytynyt rekisteristä ja mua auttanut tyyppi oli ihan hämillään et miten se oli mahdollista. Hän päätti sitten soittaa jonnekin minnelie ja kysyä josko ne siellä jossain voisivat auttaa mua, ja kauhistuksen kauhistus hän antoi sen luurin MULLE ja mun piti puhua. Englanniksi puhelimen välityksellä. Olin ehkä ihan hermona, muutenkin mua hermostutti kun piti koko ajan puhua englantia ja tulla sen kanssa ymmärretyksi ja sitten vielä puhelimen välityksellä, mikä tarkoitti etten voinut kunnolla koittaa selittää mitä oikein tarkoitin. Ja kaiken huippu oli kun mun piti tavata mun sukunimi, kirjain kerrallaan, ja tosiaan joku neropatti oli päättänyt kääntää mun sukunimen jokaiseen viralliseen paperiin Laeaeveri, niin koita siinä sitten tulla ymmärretyksi kun aakkosissakin piti miettiä miten menivätkään a, e j i. Fuuuuuck.

Noh, siitä ei sit loppujen lopuksi tullut mitään ja olin suoraan sanoen jo ihan itku kurkussa kun puhelimen toisessa päässä ollut virkailija mietti olenko mä todella saanut jonku admission-kirjeen tms. ja mietin jo et mitä jos olenkin mokannut perusteellisesti ja mua ei alun alkaenkaan ollut edes hyväksytty koko vaihtoon :'D. Hirveä tilanne, ja mun piti vielä suunnistaa jonnekin Circle parkin toimistotiloihin ekana päivänä kampuksella. Sain kuitenkin koottua itseni kävellessäni sinne (Jillin ja Mia menivät takaisin asuntolaan kun en vaatinut ketään mukaani) ja vielä löysinkin paikan suht helposti.

Ratkaisu tähän tilanteeseen oli hyvin yksinkertainen. Heini Laeaeveria ei löytynyt rekisteristä, mutta Heini Laaveri kyllä löytyi. WTF. In EVERY SINGLE OFFICIAL PAPER jonka olin siihen mennessä saanut mun nimi oli kirjoitettu Laeaeveri, joten totta kai mä yritän sitä käyttää kaikkialla! KUKA ÄLYN JÄTTILÄINEN PÄÄTTI KIRJOITTAA SEN ERI TAVALLA MUN UT REKISTERIIN? Ihan sama, se on helpompi ja järkevämmän näköinen tapa joten WHATEVER, sainpahan tämänkin epäselvyyden korjattua ja sain korttini ja NetID:ni ilman mitään ongelmia tämän jälkeen. Olin lievästi sanoen helpottunut, ja hieman ärsyyntynyt myös, mutta enimmäkeen helpottunut.

Sukunimikoettelemusteni jälkeen palasin huoneeseeni, jossa Mia jo aktivoi kännykäänsä. Juttelimme hetken niitä näitä harrastuksistamme ja musiikkimauistamme (Mia tykkää myös Marina and the Diamondsista ja Pinkistä ja olin ihan onnessani kun Mian lempikappale Pinkiltä on It's all your fault joka on myös yksi omista suurimmista suosikeistani) ja vähän vaille viisi lähdimme kävelemään takaisin I-Housille, sillä olimme aamupäivällä ilmoittautuneet haluavamme mukaan ostosreissulle. Jälkeenpäin meille selvisi ettemme menisikään Walmartin tapaiseen tavarapainotteiseen kauppaan, vaan johonkin ruokakauppaan ja olimme vähän "wtf whyyyy" koska mä tarvitsin peiton ja tyynyn, EN ruokaa. Päätimme kuitenkin mennä katsomaan millainen tämä ruokakauppa olisi.

Ruokakauppa... ei ollut mitenkään ihmeellinen. Paitsi ne hienot siniset ja sateenkaarenväriset kakut mitä siellä myytiin viehättivät minua monta :D. Minä, Mia ja eräs I-Housen työntekijöistä (en vaan tiedä mikä hänen nimensäkään on, Toesif tai jotain) kiertelimme ympäriinsä ilman mitään suurta tarvetta ostaa mitään, ja kierrellessämme törmäsimme - TATATATAA - petivaateosastoon! Joka oli tosi valtava, jopa yhden hyllyn pääty, mutta ei se mitään, sain peiton ja lakanoita ja tyynyn, se oli pääasia! Ja mulla oli hyvä mieli kun Toesif ihan randomisti keskellä jotain pakastetavaraosastoa vaan kääntyi mun puoleen ja sanoi että vaikka hän on värisokea mun tukka on kuulemma aivan ihanan värinen :'D en oikein tajunnut miten hän sen näki, mutta hän tajusi että se on punainen ja sanoi et tietynlaisessa valaistuksessa hän saattaa jotain värejä tunnistaakin.

Muutenkin olen saanut paljon kommentteja liittyen hiuksiini, monet vaihtarit ovat sanoneet että ne on ihanan väriset ja ehkä paras oli kun yksi ruokailupaikan kassatäti sanoi rakastavansa mun hiuksia. Hihi hyvä mieli on hyvä, vaikka nyt nää alkaa jo vähän haalistua ja olla muutenkin ylikasvaneet. Mut ilmeisesti on tyypillistä, ettei amerikkalaiset (ainakaan täällä etelässä) hirveesti värjää hiuksiaan mitenkään huomiotaherättävästi - kaikki haluaa olla massaa, niin ettei täällä kyllä paljon mitään erikoisen värisiä päitä näy. Oon nähnyt kyllä pari muutakin punapäätä ja yhdet turkoosit hiukset näin kerran, muttei kyllä muuta.

Kauppareissun jälkeen menimme taas syömään (oikeasti, musta tuntui ekan viikon aikana että mä vaan syön koko ajan), sillä I-House järjesti ekalla viikolla monia yhteisiä lounas- ja illallistapaamisia aina eri ravintoloissa kampuksen lähettyvillä. Kävimme ensin kuitenkin heittämässä ostoksemme takaisin asuntolaamme (taidokkaasti eksyin rakennukseen varmaan viideksi minuutiksi lol), ukkosti ja hieman satoi (jo toisen kerran saman päivän aikana, aikaisemminkin kun olimme siellä kaupassa käyneet ukkosti tosi äänekkäästi ja satoi myös), mutta sade loppui aika nopeasti eikä kävellessämme ravintolaan satanut oikeastaan ollenkaan enää. Ruoka oli taas oikein nam nam, mutta rehellisesti sanoen olin vielä jokseenkin täynnä lounaasta, enkä jaksanut koko annostani.

AAAAAH pitkä päivä oli pitkä, vielä riittää kerrottava!

Ruuan jälkeen päätimme ruokailuporukan kanssa jatkaa illanviettoa yhdessä. Iloiseen joukkoomme kuuluivat nyt minä, Mia, Nico, Jillian, Grant, Siscso (amerikkalainen), Patrik (ruotsalainen!), Matt (kanadalainen :DDD) ja Naoya (japanilainen), toivottavasti en unohtanut ketään. Sisco paikkakuntalaisena päätti viedä meidät the Hill nimiseen baariin, ja muutaman tyypin nostaessa rahaa läheisen pankin automaateista hän soitti bussin noutamaan meitä.

KYLLÄ, BUSSIN. Sisco soitti BUSSILLE, että se tulisi HAKEMAAN meitä. Minä ja Mia olimme ihan WTF YOU'RE CALLING A BUS TO PIC US UP ja Sisco vaan nyökytteli että juu juu. Hän tarkensi kuitenkin että kyseessä on kampusalueella liikkuva T-Link niminen pieni oranssi bussi (tai oikeastaan useampi), joka kuljettaa opiskelijoita ilmaiseksi ympäri kampusaluetta. Eli kyseessä ei ollut mikään 50 henkilön jättibussi vaan sitä ainakin puolet pienempi minibussi. Oli se silti aika hämmentävää, että hän soitti bussin hakemaan meitä...

Lähdimme sitten kävelemään kohti kadunkulmaa jonne Sisco oli bussimme tilannut ja jonkin matkaa käveltyämme Naoya lähti juoksemaan takaisin pankkiautomaateille, koska hän oli heittänyt jotain tärkeitä papereita niiden lähettyvillä olevaan roskikseen. Naoya on hyvin eriskummallinen ja omalaatuinen tapaus, todella mukava myös mutta tuona iltana aivan hillitön :'D. Sillä aikaa kun olimme aikaisemmin miettineet miten jatkaisimme iltaa Naoya kävi Walgreen'sissä ostamassa itselleen kännykän (Walgreen's ja suunnilleen kaikki ravintolat joissa kävimme ensimmäisen viikon aikana sijaitsevat the Strip nimisellä kadulla (tai no, katua sanotaan the Stripiksi, oikeasti se on Cumberland ave.)) ja kun osa porukasta nosti rahaa hän avasi sen kännykkäpaketin ja heitti tyyliin kaikki paperit siihen roskikseen "I don't need this!". No, hän sitten huomasi että kyllä hän itse asiassa tarvitsee niitä papereita ja lähti sitten hakemaan niitä. Me jatkoimme matkaa ja kävelimme jonkin aikaa ennenkuin saavuimme oikeaan kadunkulmaan aivan kampuksen rajoilla, johon sitten jäimme odottamaan bussiamme.

Ja odotus jatkui noin about puoli tuntia. Nayoakin ehti tulla takaisin ja Sisco soittaa bussillemme parikin kertaa ja sai saman vastauksen aina "it'll be there in about ten minutes." Kyllästyimme lopulta odottamaan ja päätimme vaihtaa suunnitelmaa - Sisco soitti jollekin kaverilleen ja käytyämme Walgreen'sissä ostamassa kaljaa suuntasimme tämän kaverin kämpille juomaan. Itse en kylläkään juonut, kalja ei ole ihan mun juttu. Kolmen (tai neljän, en oo ihan varma) miehen kämppä ei ollut suoraan sanoen mikään kaunis näky. Mutta ei se mitään haitannutkaan kun suurimman osan ajastamme siellä me oltiin ulkona (kuuma ei enää ollut mut miellyttävän lämmin kuitenkin) ja meille ei-amerikkalaislle opetettiin amerikkalaisia juomapelejä. Valitettavasti meillä ei ollut niitä klassisia punaisia mukeja, mitä tyyliin jokaisessa amerikkalaisessa teinileffassa on, jos on bileitä, mut samanlaisia ORANSSEJA mukeja oli. Oranssi ja valkoinen ovat siis UT:n värit.

Mä en kyllä osallistunut peleihinkään kun en kerran juonut, mutta niitä oli hupaisaa seurata sivustakin. Ensimmäisenä oli beerpong, jonka sääntöjä en ihan täydellisesti ymmärtänyt - pöydän molempiin päihin aseteltiin mukeja vähän samaan tyyliin kuin biljardissa kaikki pallot on alussa, kolmiomuodostelmaan, ja joukkueiden tehtävä oli yrittää heittää pingispallo vastapuolen mukeihin. Ja sitten jos tässä onnistuttiin tuli jotain monimutkaisia sääntöjä ja joskus niissä mukeissa ollut juoma juotiin ja joskus ei ja jotain, emt :'D. Tykkäsin paljon enemmän flipcupista, jossa kaksi joukkuetta asettui nyt pöydän pitkille puolille niin, että jokaisella oli joku vastapäätä. Kaikki saivat mukillisen juomaa ja rivin ensimmäiset aloittivat pelin kohottamalla ensin mukinsa toisilleen (kippis-tyyliin), minkä jälkeen he joivat juomansa mahdollisimman nopeasti ja siitä alkoi varsinainen peli - flipcupissa mukit asetetaan ns. väärinpäin (pohja ylöspäin) aivan pöydän reunalle ja pelaajien tehtävä on mahdollisimma nopeasti sormilla näpäyttäen (alhaalta päin) saada muki flipattua oikein päin pöydälle. Kun pelaaja saa tämän onnistumaan on joukkueen seuraavan pelaajan vuoro toteuttaa sama, juoda muki tyhjäksi ja flipata muki. Se joukkue, jonka jäsenet saavat nopeiten flipattua mukinsa voittaa. Ihan älyttömän vaikea selittää, mutta näytän sitten kun tulen takaisin :'D koska mäkin voisin harrastaa enemmän biletystä ja juomista jos siihen liittyy tällaisia pelejä eikä pelkästään baarissa istumista.

Ja oli ihan äärettömän huvittavaa seurata tätä peliä kun vastakkaiset joukkueet nälvivät ja vittuilivat kun vastakkaisen joukkueen pelaajilla kesti kauan saada mukit flipattua. Huvittavinta oli kyllä se, että Mia ja Patrik, jotka olivat siis samassa joukkueessa, vittuilivat toisilleen ihan koko ajan x'D. Lopulta heidän piti vaihtaa paikkoja niin että toinen oli pöydän toisessa päässä ja toinen toisessa. Ja Naoya flipatessaan huuteli randomeja sanoja kuten "Samurai! Kamikaze! Japan!" tms. Tämän illanvieton jälkeen monet paikallaolijoista kutsuivat toisiaan maidensa nimellä :'D Sisco oli Amerikka, Nico Saksa, Naoya Japani, Patrik Sweden etc. :'DD voitte kuvitella kuinka paljon mua Hetalia-fanina nauratti.

Jossain vaiheessa jotkut yrittivät jonkinlaista jalkapallojuomapeliä pelata myös, mut juttelin Grantin kanssa silloin ku sääntöjä selitettiin  (yritin opettaa häntä sanomaan Lahti, koska hänen joku suomalainen tuttu oli joskus puhunut siitä :'D hänen Lahtensa kuulosti kyllä hyvin saksalaiselta Lachtilta) ja sen jälkeen otin vielä kuvia Nicolle itse pelistä.

Kun peleihin oli kyllästytty ihmiset levittäyty juttelemaan toistensa kanssa. Juttelin aluksi suht pitkään Naoyan kanssa ja jossain vaiheessa me siirryttiin jalkakäytävälle syntyneeseen piiriin juttelemaan ja vielä vähän sen jälkeen toiseen piiriin autotien reunalle. Sitten poliisiauto ajoi ohi ja men siirryttiin sisätiloihin, koska voi joutua aika suuriin vaikeuksiin jos jää ulkona kiinni alkoholin kanssa. Enää ei oltu kuitenkaan kampusalueella, joten siitä ei ollut vaaraa - en muista olenko jo maininnut, mutta UT on tosiaan täysin kuiva kampus, minkäänlaista juopottelua kampusalueella ei suvaita ja jos joku löytää alkoholia sun asunnosta myös alkoholin omistajan huonekaverit saattaa joutua vaikeuksiin. Kyllä ihmiset täällä juo huoneissaankin kyl :'D olen muun muassa Aurelien kämpässä todistanut viinin ja kaljanjuontia.

Vähän aikaa jaksettiin olla sisällä, mutta suht pian soitettiin taas bussi hakemaan meitä (vaikka me muut oltiinkin aika vakuuttuneita siitä että kyseessä oli vaan legenda jostain bussista, ettei sellaista olisi oikeasti olemassakaan kun ei me sitä koskaan aikaisemmin illalla nähty). Ja surprise, tällä kertaa bussi tuli! Hämmentävää. Mutta ilmaista joten mikäs siinä. Mentiin takaisin Humes Halliin, kello oli jotain kahden paikkeilla, joten kun osa porukasta jatkoi matkaansa jonkun mukanaolijan huoneeseen muun muassa minä (ja Nico ilmeisesti myös) menin takaisin omaan kämppääni ja nukkumaan. Oli ehkä paras idea mennä heti seuraavana päivänä saapumisen jälkeen bilettämään kun oli kivat jetlagit ja muut :'D.

Okei, sellainen oli ensimmäinen päiväni Yhdysvalloissa. Ja jos mä jatkan samaan malliin, en IKINÄ tuu saamaan kaikkea kirjoitettua, joten koitan keksiä jonkun nerokkaan ratkaisun ja toivottavasti kirjoitan tänne taas pian. JOS JOKU NYT JAKSOI EES LUKEA TÄN, pahoittelut, kauhea rantti.

ALSO,
1st random fact about America:
Ikäraja juomiselle on Yhdysvalloissa 21. Mulle tämä tuli aivan totaalisena yllätyksenä, en todellakaan osannut kuvitella, että täällä pitää olla 21 voidakseen juoda ja ostaa alkoholia laillisesti! Monet alle 21 vaihtarit ovatkin kironneet että on tosi outoa olla taas alaikäinen, mitä alkoholiin tulee :'D. Mulla ei tätä ongelmaa ole, mut mä en muuten vaan sitten hirveästi juo... lol.

Hey y'all!

Näin kävi, täällä sitä nyt ollaan, toisella mantereelle, täysin eri aikavyöhykkeellä ja ihan kuin toisessa maailmassa.

Pahoitteluni etten aikaisemmin ole mitään tänne kirjoitellut. On ollut lievästi sanoen kiireitä enemmän tai vähemmän kaiken kanssa, mutta nyt kun pari ensimmäistä viikkoa on ohi voin pitää pienen hengähdystauon ja kertoa vähän kuulumisia.

Elikkäs, lennon Yhdysvaltoihin PITI kestää noin 17 tuntia, mutta erinäisten myöhästymisten takia se vei ainakin 20 tuntia ja hereillä olin ollut jo lähes 24 tuntia kun vihdoin pääsin omaan (tilapäiseen) huoneeseeni ja nukkumaan. Ensimmäinen lento oli Suomesta Lontooseen, noin 2 tuntia, eikä lennolla tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä, muuta kuin random ympyrää lentäminen Lontoon yläpuolella ennen kuin saimme luvan laskeutua (tämän ainakin oletin syyksi). Kun vihdoin laskeuduimme olin jo lähes hermoromahduksen partaalla, koska kaiken kaikkiaan vaihtoaikaa Heathrown kentällä minulla oli 1 h 5 min ja jos joku ei siellä koskaan ole ollut, Heathrow on ISO. Caps lockilla. Luojan kiitos minun ei tarvinnut vaihtaa terminaalia, mutta oli jo tarpeeksi juosta paikasta toiseen kaikkien turvatarkastusten ja haastattelujen lisäksi. Kaikki, joilla oli jatkolentoja Yhdysvaltoihin, joutuivat jonottamaan erityiseen turvatarkastukseen, jossa haastattelija kysyi klassisia "what kind of electronic devices do you have with you?", "have you packed your bag yourself?" ja "why are you traveling to the United States?" kysymyksiä ja vaati nähdä lupapapereita yms. Lucky for me, lentooni oli enää aikaa noin kolme varttia ja pääsin koko jonon ohi seuraavalle vapaalle tiskille ja ehdin jatkolennolleni Chicagoon :D. Oli ehkä stressaavin Heathrow keikka ikinä, en tajunnut puoliakaan, mitä se haastattelija mutisi, olin ihan sekaisin turvatarkastuksessa ja pelkäsin, ettei matkalaukkuni selviäisi oikeaan koneeseen niin lyhyen ajan sisällä.

Ja lol muuten, Koop Arponen seiso mun edessä jonossa Suomen päässä ja tuli samaan Lontoon koneeseen! Koneessa en häntä enää kyllä nähnyt, mutta hänellä varmaan olikin paikka ykkösluokassa tai jotain.

Lento Lontoosta Chicagoon oli lievästi sanoen tuskastuttava. Ensinnäkin se kesti kahdeksan tuntia, olin taas ikkunapaikalla (mä haluisin mieluummin istua käytäväpaikalla kun sitten ei koko ajan tarvitsisi pyytää jotakuta siirtymään jos haluisin käydä vessassa tai napata laukustani jotain) ja se näyttö, mikä pitkien matkojen koneissa on edessä istuvan penkin selkänojassa, ei toiminut. Kyllä se sinänsä ihan toimi, mutta voluumin säätöpaneeli hyppäsi koko ajan esille vaikka kuinka painoin OK. Ei siinä mitään oikein pystynyt katsomaan kun yli puolet näytöstä valtasi joku säätönäyttö. En tajua mikä sen sitten loppujen lopuksi korjasi, sillä kun lennosta oli jäljellä enää noin kaksi tuntia ja olin käynyt juuri vessassa, palattuani näyttö toimi! Rupesin samantien katsomaan Kung Fu Panda 2:sta ja ehdin katsoa sen melkein kokonaan, mutta juuri loppuhuipennuksen ja taistelun missasin kun piti ruveta täyttämään jostain USA custom declaration tai joku vastaava ja siihen piti keskittyä.

Chicagoon saavuttiin ihan ajallaan ja vaikkei oltaisikaan, ei olisi haitannut, sillä vaihtoaikaa minulla oli 3h ja 35 min. Aluksi olin vähän huolestunut siitä, kuinka kauan kaikenmaailman turvatarkastukset ja passienleimaamiset kestäisivät, mutta loppujen lopuksi kaikki kävi todella helposti ja nopeasti. Meidän piti käydä jonkinlainen immigration prosessi läpi, missä meidän passit, I-94 -lomake (joka saatiin ja täytettiin lentokoneessa) ja DS-2019 -lomake (saatiin jo kuukausia sitten, tätä piti käyttää viisumin hankinnassakin) tarkistettiin ja leimattiin. Se mies, joka tarkisti mun paperit, ei yhtään ymmärtänyt kun sanoin, että tulin opiskelemaan historiaa :'D hän vaan sanoi silleen "HISTORY? Why would you come study history here? History is the same everywhere, and you can read it from books, there's no reason why you'd want to come study it here." ja virnuili vielä, ja vitsaili jonkun kaverinsa kanssa yhy. Mut päästi mut maahan kuitenkin.

Epämiellyttävän tarkastuksen jälkeen meidän piti noutaa meidän isot matkalaukut ja riippuen siitä, mitä me vastasimme siihen USA customs declarationiin, meidän laukut saatettiin läpivalaista ja tutkia sisältöä tai, kuten minä, me saatiin vaan jatkaa matkaa ja jättää ne laukut siirrettäväksi seuraavan koneen ruumaan. Kun olin saanut laukut hoidettua minun piti vaihtaa terminaalia, mikä kävi kätevästi lentokenttää kiertävällä junalla, JONKA RAITEET OLI RAKENNETTU KORKEALLE ILMAAN. Se oli hyvin hämmentävää. Mutta kätevää.

Kaikki tarkastukset tosiaan kävivät hyvin nopeasti ja niiden jälkeen minulla olikin noin kaksi tuntia aikaa Chicagon kentällä. Ensimmäinen ostamani asia Yhdysvaltojen maaperällä oli - TATATATAA - vesipullo. Hyvin epädramaattista, mutta minkäs teet, mulla oli jano. Kun olin saanut tukahdutettua janoni etsin seuraavan porttini ja jäin sinne istuskelemaan. En vieläkään tarkalleen tiedä mitä Chicagon kentällä oikein tapahtui, mutta siellä oli jotain sekoiluja koneiden ja porttien kanssa ja sen lisäksi, että lentoni portti vaihtui, odotus venyi ainakin neljään tuntiin. Ja vielä sen jälkeen, kun olimme vihdoin päässeet koneeseen istumaan ja olimme jonottamassa vuoroamme kiitoradalle, lentokentän ylle kerääntyi odotellessamme uhkaavat tummat pilvet ja juuri kun oli meidän vuoro lähteä, tihkusade yltyi kunnon kaatosateeksi ja ukkosen jyrinä kuului koneen sisälle asti. No, eihän me sitten lähdettykään vielä, vaan ajeltiin johonkin odotusalueelle ja odotettiin noin 15-20 minuuttia lisää.

Kyllä me Chicagosta loppujen lopuks päästiin lähtemään ja lento onneksi kestikin vaan puolitoista tuntia. Knoxvillen lentokenttä on tosi pieni ja ehkä vähäisen säälittävä :'D. Mutta ei se mitään, sain laukkuni nopeasti ja suuntasin sen jälkeen kulkuni kohti taksipysäkkiä. Ruuhkaa ei ollut ja sain samantien taksin ja ihan älyttömän mukavan kuskin. Juttelimme koko matkan lentokentältä yliopiston kampukselle ja päästyämme perille taksikuski antoi minulle käyntikorttinsa ja sanoi, että voin soittaa hänelle jos tarvitsen kyytiä tai ihan vaan jos haluan päästä pois hetkeksi. Ihana ihminen ♥.

Vaihto-oppilaat pääsivät muuttamaan pysyviin asuntoihinsa vasta 9. päivä, joten sitä ennen meille annettiin asunto tilapäisasumista varten, Humas Hall nimiseen asuntolaan kampuksella, ja kun sunnuntai-iltana sinne vihdoin pääsin kello oli jotain yhdeksän paikkeilla (virallinen saapumisaikani oli 18:45 lol) ja menin samantien nukkumaan kun huoneeseeni pääsin.

Eiköhän tämä riitä tällä kertaa. Siitä on kaksi viikkoa kun saavuin ja kertomista olisi ihan mielettömästi, mutten vaan jaksa kertoa kaikkea yhdellä kertaa :'D ja tekstistä tulisikin liian pitkä eikä kukaan jaksaisi sitä lukea. Koitan päivittää saapumisorientaatiostani ja ensimmäisistä hetkistäni Yhdysvaltojen kamaralla mahdollisimman pian. Kaikki on hyvin ja kivaa on ja uusia ystäviäkin olen saanut - mutta niistä enemmän seuraavassa merkinnässä.

Toivottavasti teilläkin menee siellä hyvin, ikävä kieltämättä on, muttei onneksi mikään ihan hillitön koti-ikävä (vielä ainakaan) ♥ näkyillään taas!

(PS. anteeksi kamala tökerö suomennkieleni :'D tuntuu tosi oudolta puhua tai kirjoittaa suomea ja sen varmaan huomaa. Jos ihan kamalaksi menee saatan vaihtaa kieleni täällä englantiin, mutten haluaisi kokonaan menettää suomentaitoanikaan, joten.... ehkä yritän pärjätä tönköllä suamella.)

Reilut kaksi viikkoa aikaa

H-hetki lähestyy - sunnuntaista kaksi viikkoa eteenpäin ja jo heti aamusta nousen koneeseen joka suuntaa nokkansa kohti Yhdysvaltoja.

Siinä tapauksessa että tänne on eksynyt joku, joka ei ole ihan kartalla että missä mennään, kuka edes olen ja mistä oikein höpisen, on ehkä syytä hieman tarkentaa ja pitää pienet esittelypuheet.

Elikkäs. Nimeni on Heini, ikäni 22 ja ammattini opiskelija. Opiskelen Turun yliopistossa yleistä historiaa (pääaine), poliittista historiaa ja yleistä kielitiedettä (sivuaineita) näin muutaman mainitakseni. En koskaan oikein tiedä mitä minun pitäisi vastata kun kysytään montako vuotta olen yliopistossa opiskellut, sillä ennen Turkua opiskelin vuoden Helsingissä Helsingin Evankelisessa Opistossa ja suoritin siellä historian ja poliittisen historian perusopinnot, minkä jälkeen olen nyt kaksi vuotta ollut kirjoilla Turun yliopistossa, joten vaikka olenkin periaatteessa vasta toisen vuoden opiskelija (noh, kolmannen nyt ensi lukuvuodella) suoritan kuitenkin kolmannen vuoden opintoja. Ehkä minä vaan monimutkaistan asioita liikaa, mutta en yksinkertaisesti tiedä pitäisikö minun sanoa olevani toisen vai kolmannen vuoden opiskelija :'D.

Okei nojoo, moving on. Pointti on kuitenkin se, että seitsemäs elokuuta olen lähdössä Yhdysvaltoihin, Tennesseen Knoxvilleen, vaihtoon noin viideksi kuukaudeksi, suunnitelmissani ainakin tällä hetkellä on palata takaisin Suomeen joskus joulukuun lopulla. Tiedon vaihtoon pääsystäni sain huhtikuun lopulla ja sen jälkeen olenkin vain juoksenut ympäriinsä allekirjoittamassa ja täyttämässä erinäisiä lippusia ja lappusia. Viisumi piti hankkia, opintotuen muutos piti tehdä, kaikenmaailman lääkärintodistukset - ENGLANNIKSI - piti hankkia, rokotuksissa oli käytävä jne. jne. Kaiken huipuksi minun oli vielä luovuttava ihanasta kämpästäni Turussa ja muutto takaisin Saloon vanhempien luo tapahtui aivan kesäkuun lopussa.

Nyt suurin osa paperitöistä on tehty, enää pitäisi vain petrata ja kerrata englantia, ja lueskella mitä Yhdysvalloissa on tapahtunut yhteiskunnan ja politiikan tiimoilla nyt lähiaikoina. Pitäisi myös pakata tai ainakin ahkerasti suunnitella pakkaamista ja lukea viime hetken ohjeita ISEPin ja Tennesseen yliopiston sivuilta. Eiköhän tämä tästä.

Tämän blogin loin sitä varten, että voin kertoa kuulumisiani Atlantin toiselta puolelta ja lisätä kuvia ja muuta mahdollista härpäkettä ihan vain teidän iloksenne. Ja ehkä myös siksi, että vaihtoni loputtua minun pitää kirjoittaa raportti vaihdostani yliopiston hepuille ja haluan siinä vaiheessa vielä muistaa MITÄ olen tehnyt ja milloin ja kuinka ahkerasti :'D. Jos kiinnostaa niin pysykää kuulolla - en yhtään vielä osaa sanoa kuinka usein tulen päivittämään (ts. kuinka kiireinen tulen olemaan), mutta kannattaa käväistä täällä aina silloin tällöin.

Tällä hetkellä jännittää ihan tajuttomasti, on sellaisia kauhunsekaisia jännityksentuneita, mutta samalla minusta tuntuu, että mitä lähemmäs lähtöpäivää päästään sitä enemmän odotan tätä matkaa. Eli jännittää ja kauhistuttaa, mutten silti malta odottaa *u*.

Loppuun quote.

Courage is being scared to death and saddling up anyway.

-- John Wayne