Da orientation

Ensimmäinen viikko ja saapumisorientaatio (parhaillaan viikko no. 3 on siis lopuillaan, vähän vain olen jäljessä päivityksissäni). Orientaatio kesti itse asiassa viikon ja puoli, noin suunnilleen, sillä ensimmäinen orientaatiopäivä oli 8. ja luennot alkoivat 17. päivä, joten suunnilleen siihen asti kesti orientaatio, vaikkakin pari viimeistä päivää pitivät sisällään vain pari lyhyttä informaatiopläjäystä.

Ensimmäinen yöni Knoxvillessä oli suoraan sanoen erittäin epämiellyttävä. Asunnoissa ei näes ole minkäänlaisia petivarusteita valmiina - ei tyynyä, peittoa, lakanaa tms. ja saapuessani Knoxvilleen kello oli suunnilleen yhdeksän paikkeilla eikä mikään kampuksen lähettyvillä ollut enää auki (ja vaikka olisi ollutkin en todellakaan olisi jaksanut lähteä mihinkään metsästämään peittoa ja tyynyä, tuiki tuntemattomassa kaupungissa!) Täten, nukkumaan mennessäni kasasin vaatteistani tyynyn ja koitin jonkinlaisen peitonkin väsätä (huivit olivat siinä hyödyksi), mutta ei siitä oikein tullut mitään. Kaiken lisäksi huoneessa oli oikein kunnon ilmastointi, mikä näyttää olevan yleistä ihan kaikissa rakennuksissa, ja mikä on ihan ymmärrettävää kun ulkona on jatkuvasti niin kuuma, mutta tuon yön aikana mulla oli ihan älyttömän kylmä ja se oli hyvin hyvin epämiellyttävää.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan muutamien ensimmäisten tuntien aikana joku melusi koko ajan - ensin huonekaverini, joka saapui noin puoli tuntia mun jälkeen, seuraavaksi saman asunnon toisen huoneen asukit saapuivat yksitellen pitäen järkyttävää melua ja kolistelua avatessaan ja sulkiessaan ovia :'D. Luojan kiitos yöt ensimmäisen jälkeen ovat olleet paljon miellyttävämpiä.

Aamulla tutustuin ensimmäiseen toiseen vaihtariin - englantilaiseen Miaan (hänen oikea nimensä on Naomi, mutta hän ei pidä siitä ollenkaan joten esittelee itsensä kaikille Miana), joka asui tilapäisessä asuntolassa samassa huoneessa kanssani. Saman asunnon toisessa huoneessa asuivat ranskalainen Aurelie ja vietnamilainen Yen, joka kylläkin opiskelee Sydneyn yliopistossa ja tuli sitä kautta vaihtoon :D.

Maanantaina ei ollut paljonkaan orientaatiota. Käytyämme suihkussa ja Mian kaverin Phillippan (myös Englannista, vaikka hän ilmeisesti asuu New Yorkissa parhaillaan) tultua noutamaan meidät (sillä meillä ei ollut hajuakaan minne meidän piti mennä) lähdimme kävelemään kohti International Housea, jossa meidän piti ilmoittaa saapumisestamme ja "avata maahanmuuttorekisterimme" (open immigration file, emt). Täytettyämme ja allekirjoitettuamme muutamat paperit meidät ohjeistettiin tulemaan takaisin vähän ennen yhtätoista (kello oli noin puoli kymmenen) ja kun luppoaikaa oli ihan reilusti minä, Mia, Aurelie ja Yen päätimme lähteä vähän tutkimaan I-Housen lähiympäristöä.

Ensimmäinen pysäkkimme oli - TATATA TAA - Starbucks, kampuksen pääkirjaston oma Starbucks! Kirjasto on suurinpiirtein I-Housea vastapäätä ja sen ulkopuolella on yleensä Starbucksin mainoskyltti, joten se on helposti bongattavissa ja kaikki, vielä väsyneitä lennosta, olivat yhtä mieltä siitä että se on ensimmäinen pysäkkimme. Ensimmäinen (oikeasti, käytän koko ajan sanaa 'ensimmäinen', mutta minkäs teet, nyt tulee niin monta asiaa kokeiltua ja tehtyä ensimmäistä kertaa ettei sille oikein voi mitään) tilaamani juoma Starbucksista, ensimmäinen KOKEMUKSENI Starbucksista, oli Iced Tea Lemonade :D. Oikein hyvää oli ja se viileys, AH, siinä reilu 35 asteen helteessä kylmä juoma maistui taivaalliselta.

Tilattuamme virkistysjuomamme lähdimme kävelemään ympäriinsä vähän lisää ilman mitään tarkempaa määränpäätä. Näimme vähän lisää rakennuksia ja katuja, muttei paljonkaan ihmisiä - kampusalue oli suhteellisen rauhallinen koko ensimmäisen viikon sillä luennot alkoivat vasta 17. päivä ja suurin osa amerikkalaisista opiskelijoista saapui kampukselle ja asuntoloihin vasta seuraavalla viikolla.

Ennen paluuta I-Houseen istahdimme kirjaston lähettyviltä löytämällemme penkki-pöytä -yhdistelmälle ja tutustuimme paremmin toisiimme. Yleisimmät kysymykset mitä täällä olen kysynyt ja joutunut itse vastaamaan ovat 1.) mistä tulen, 2.) kauanko olen täällä ja 3.) mikä on pääaineeni. Usein joudun myös selventämään nimeni lausumistavan mikä ei nyt ole mitenkään yllättävää, mutta jokseenkin hupaisaa kuitenkin :'D. Lähes kaikki amerikkalaiset koittavat ensin kutsua minua Hayleyksi ja suurin osa sanoo vieläkin nimeni saksalaisittain lausuen (eli Haini), mutta ei se mitään. Ja mun nimi ei ole vielä edes mitään verrattuna Aurelien nimeen! Oikeasti, parin ekan päivän aikana en edes tiennyt mikä hänen nimensä oli sillä en ensimmäisellä kerralla tajunnut ollenkaan mitä hän sanoi vaikka pyysin toistamaankin pari kertaa (Orely? Oh really?). Vasta kun näin hänen kirjoittavan nimensä johonkin ilmoittautumislistaan tajusin millainen nimi oli kyseessä ja nyt kun tiedän, rakastan sitä. Aurelie~ aivan ihana. Sukunimeni onkin sitten ihan eri tarina, siitä vähän myöhemmin.

Menimme takaisin I-Houseen vähän vaille yksitoista ja tapasimme siellä ensimmäisen saksalaisen, Nicon! Hän on tosi mukava ja yksi ainoista ensimmäisen päivän tutuistani joka vielä tervehtii minua joka kerta kun näemme ja tulee juttelemaankin. Hetken odoteltuamme pääsimme avaamaan rekisterimme, mikä oli suht helppo ja yksinkertainen prosessi - meidän piti vaan täyttää pari paperia ja kuunnella ohjeistuksia.

Ruokailu oli seuraavana ohjelmistossamme - Aurelie ja Yen jäivät juttelemaan jonkun virkailijan kanssa rekisteröinnin jälkeen minun ja Mian mennessä ulos odottamaan jotta voisimme mennä yhdessä syömään. Ulkona tapasimme lisää ihmisiä Isosta-Britanniasta ja Saksasta; Jillian (tai Gillian, en ole ihan varma), Grant ja David Skotlannista sekä Max ja Jan Saksasta, Nico heidän seurassaan. Halusimme totta kai tutustua mahdollisimman moniin vaihtareihin joten päädyimme juttelemaan keskenämme ja lopulta menimme myös syömään koko porukalla. Valitettavasti Aurelien ja Yenin piti käydä jossain toimistossa saman tien, joten he eivät liittyneet seuraamme.

Ensimmäinen ravintolakokemukseni Amerikassa oli McAlister's deli, jossa söin aivan taivaallisen hyvän salaatin *u*. Se oli jonkinlainen kanasalaatti (en muista enää minkä niminen, damn) ja olin lievästi huvittunut huomatessani, että salaattini piti sisällään myös pientä pekonisilppua. PEKONIA. Ensimmäinen kanasalaattini Yhdysvalloissa ja siinä on pekonia. Pekoni sopi siihen kyllä tosi hyvin, mutta se huvitti silti - mitä olisi Amerikka ilman jokapäiväistä pekonia?

Söimme, kävimme läheisessä Walgreen's kaupassa (josta muun muassa Mia osti halvan puhelimen ja prepaid liittymän -- tiesittekö ettei Yhdysvalloissa käytetä juuri lainkaan Sim-kortteja? En tajua miten kännykät toimivat ilman sitä (hassua kyllä mä satuin ostamaan sellasen kännyn minkä mukana tuli sim-kortti :'D mut tää onkin Nokia), mutta joku amerikkalainen mulle sanoi, että sim-kortit on suht harvinaisia) ja ostokset tehtyämme jatkoimme matkaa UTK:n (University of Tennessee, Knoxville) omalle stadionille, jonka juurella olevasta toimistosta meidän piti hankkia ID-korttimme (Volcard!). Jostain syystä mun nimeä ei kuitenkaan löytynyt UT:n rekisteristä, joten en saanut korttiani vielä vaan mua neuvottiin tulemaan myöhemmin uudestaan.

Mun täytyy jossain vaiheessa laittaa tänne kuva tosta stadiumista, koska siellä oli jotain ovia auki ja me päätettiin kurkata hiukan millaselta se näyttää ja voi. LUOJA. Oikeasti, MIKÄÄN mitä mä olen Suomessa nähnyt ei vedä edes vertoja sen stadionin järkyttävälle koolle. SE ON VALTAVA. MASSIIVINEN. HUGE. Sitä ei voi kuvailla sanoin enkä tiedä kuinka hyvin valokuvakaan pystyy välittämään sen rakennelman laajuutta, mut sanonpahan vaan että se oli I S O caps lockilla. Ja sekin on liian pienesti sanottu.

Stadionilta jatkoimme matkaa kirjastoon (tällä hetkellä 'me' olimme minä, Mia ja Jillian, pojat menivät jonnekin muualle kortinhakureissun jälkeen), jossa tarkoituksenamme oli aktivoida NetID-tilimme, jotta pystyisimme käyttämään UT:n nettiä. Noh, niin kävi ettei mun nimeä taaskaan löytynyt rekisteristä ja mua auttanut tyyppi oli ihan hämillään et miten se oli mahdollista. Hän päätti sitten soittaa jonnekin minnelie ja kysyä josko ne siellä jossain voisivat auttaa mua, ja kauhistuksen kauhistus hän antoi sen luurin MULLE ja mun piti puhua. Englanniksi puhelimen välityksellä. Olin ehkä ihan hermona, muutenkin mua hermostutti kun piti koko ajan puhua englantia ja tulla sen kanssa ymmärretyksi ja sitten vielä puhelimen välityksellä, mikä tarkoitti etten voinut kunnolla koittaa selittää mitä oikein tarkoitin. Ja kaiken huippu oli kun mun piti tavata mun sukunimi, kirjain kerrallaan, ja tosiaan joku neropatti oli päättänyt kääntää mun sukunimen jokaiseen viralliseen paperiin Laeaeveri, niin koita siinä sitten tulla ymmärretyksi kun aakkosissakin piti miettiä miten menivätkään a, e j i. Fuuuuuck.

Noh, siitä ei sit loppujen lopuksi tullut mitään ja olin suoraan sanoen jo ihan itku kurkussa kun puhelimen toisessa päässä ollut virkailija mietti olenko mä todella saanut jonku admission-kirjeen tms. ja mietin jo et mitä jos olenkin mokannut perusteellisesti ja mua ei alun alkaenkaan ollut edes hyväksytty koko vaihtoon :'D. Hirveä tilanne, ja mun piti vielä suunnistaa jonnekin Circle parkin toimistotiloihin ekana päivänä kampuksella. Sain kuitenkin koottua itseni kävellessäni sinne (Jillin ja Mia menivät takaisin asuntolaan kun en vaatinut ketään mukaani) ja vielä löysinkin paikan suht helposti.

Ratkaisu tähän tilanteeseen oli hyvin yksinkertainen. Heini Laeaeveria ei löytynyt rekisteristä, mutta Heini Laaveri kyllä löytyi. WTF. In EVERY SINGLE OFFICIAL PAPER jonka olin siihen mennessä saanut mun nimi oli kirjoitettu Laeaeveri, joten totta kai mä yritän sitä käyttää kaikkialla! KUKA ÄLYN JÄTTILÄINEN PÄÄTTI KIRJOITTAA SEN ERI TAVALLA MUN UT REKISTERIIN? Ihan sama, se on helpompi ja järkevämmän näköinen tapa joten WHATEVER, sainpahan tämänkin epäselvyyden korjattua ja sain korttini ja NetID:ni ilman mitään ongelmia tämän jälkeen. Olin lievästi sanoen helpottunut, ja hieman ärsyyntynyt myös, mutta enimmäkeen helpottunut.

Sukunimikoettelemusteni jälkeen palasin huoneeseeni, jossa Mia jo aktivoi kännykäänsä. Juttelimme hetken niitä näitä harrastuksistamme ja musiikkimauistamme (Mia tykkää myös Marina and the Diamondsista ja Pinkistä ja olin ihan onnessani kun Mian lempikappale Pinkiltä on It's all your fault joka on myös yksi omista suurimmista suosikeistani) ja vähän vaille viisi lähdimme kävelemään takaisin I-Housille, sillä olimme aamupäivällä ilmoittautuneet haluavamme mukaan ostosreissulle. Jälkeenpäin meille selvisi ettemme menisikään Walmartin tapaiseen tavarapainotteiseen kauppaan, vaan johonkin ruokakauppaan ja olimme vähän "wtf whyyyy" koska mä tarvitsin peiton ja tyynyn, EN ruokaa. Päätimme kuitenkin mennä katsomaan millainen tämä ruokakauppa olisi.

Ruokakauppa... ei ollut mitenkään ihmeellinen. Paitsi ne hienot siniset ja sateenkaarenväriset kakut mitä siellä myytiin viehättivät minua monta :D. Minä, Mia ja eräs I-Housen työntekijöistä (en vaan tiedä mikä hänen nimensäkään on, Toesif tai jotain) kiertelimme ympäriinsä ilman mitään suurta tarvetta ostaa mitään, ja kierrellessämme törmäsimme - TATATATAA - petivaateosastoon! Joka oli tosi valtava, jopa yhden hyllyn pääty, mutta ei se mitään, sain peiton ja lakanoita ja tyynyn, se oli pääasia! Ja mulla oli hyvä mieli kun Toesif ihan randomisti keskellä jotain pakastetavaraosastoa vaan kääntyi mun puoleen ja sanoi että vaikka hän on värisokea mun tukka on kuulemma aivan ihanan värinen :'D en oikein tajunnut miten hän sen näki, mutta hän tajusi että se on punainen ja sanoi et tietynlaisessa valaistuksessa hän saattaa jotain värejä tunnistaakin.

Muutenkin olen saanut paljon kommentteja liittyen hiuksiini, monet vaihtarit ovat sanoneet että ne on ihanan väriset ja ehkä paras oli kun yksi ruokailupaikan kassatäti sanoi rakastavansa mun hiuksia. Hihi hyvä mieli on hyvä, vaikka nyt nää alkaa jo vähän haalistua ja olla muutenkin ylikasvaneet. Mut ilmeisesti on tyypillistä, ettei amerikkalaiset (ainakaan täällä etelässä) hirveesti värjää hiuksiaan mitenkään huomiotaherättävästi - kaikki haluaa olla massaa, niin ettei täällä kyllä paljon mitään erikoisen värisiä päitä näy. Oon nähnyt kyllä pari muutakin punapäätä ja yhdet turkoosit hiukset näin kerran, muttei kyllä muuta.

Kauppareissun jälkeen menimme taas syömään (oikeasti, musta tuntui ekan viikon aikana että mä vaan syön koko ajan), sillä I-House järjesti ekalla viikolla monia yhteisiä lounas- ja illallistapaamisia aina eri ravintoloissa kampuksen lähettyvillä. Kävimme ensin kuitenkin heittämässä ostoksemme takaisin asuntolaamme (taidokkaasti eksyin rakennukseen varmaan viideksi minuutiksi lol), ukkosti ja hieman satoi (jo toisen kerran saman päivän aikana, aikaisemminkin kun olimme siellä kaupassa käyneet ukkosti tosi äänekkäästi ja satoi myös), mutta sade loppui aika nopeasti eikä kävellessämme ravintolaan satanut oikeastaan ollenkaan enää. Ruoka oli taas oikein nam nam, mutta rehellisesti sanoen olin vielä jokseenkin täynnä lounaasta, enkä jaksanut koko annostani.

AAAAAH pitkä päivä oli pitkä, vielä riittää kerrottava!

Ruuan jälkeen päätimme ruokailuporukan kanssa jatkaa illanviettoa yhdessä. Iloiseen joukkoomme kuuluivat nyt minä, Mia, Nico, Jillian, Grant, Siscso (amerikkalainen), Patrik (ruotsalainen!), Matt (kanadalainen :DDD) ja Naoya (japanilainen), toivottavasti en unohtanut ketään. Sisco paikkakuntalaisena päätti viedä meidät the Hill nimiseen baariin, ja muutaman tyypin nostaessa rahaa läheisen pankin automaateista hän soitti bussin noutamaan meitä.

KYLLÄ, BUSSIN. Sisco soitti BUSSILLE, että se tulisi HAKEMAAN meitä. Minä ja Mia olimme ihan WTF YOU'RE CALLING A BUS TO PIC US UP ja Sisco vaan nyökytteli että juu juu. Hän tarkensi kuitenkin että kyseessä on kampusalueella liikkuva T-Link niminen pieni oranssi bussi (tai oikeastaan useampi), joka kuljettaa opiskelijoita ilmaiseksi ympäri kampusaluetta. Eli kyseessä ei ollut mikään 50 henkilön jättibussi vaan sitä ainakin puolet pienempi minibussi. Oli se silti aika hämmentävää, että hän soitti bussin hakemaan meitä...

Lähdimme sitten kävelemään kohti kadunkulmaa jonne Sisco oli bussimme tilannut ja jonkin matkaa käveltyämme Naoya lähti juoksemaan takaisin pankkiautomaateille, koska hän oli heittänyt jotain tärkeitä papereita niiden lähettyvillä olevaan roskikseen. Naoya on hyvin eriskummallinen ja omalaatuinen tapaus, todella mukava myös mutta tuona iltana aivan hillitön :'D. Sillä aikaa kun olimme aikaisemmin miettineet miten jatkaisimme iltaa Naoya kävi Walgreen'sissä ostamassa itselleen kännykän (Walgreen's ja suunnilleen kaikki ravintolat joissa kävimme ensimmäisen viikon aikana sijaitsevat the Strip nimisellä kadulla (tai no, katua sanotaan the Stripiksi, oikeasti se on Cumberland ave.)) ja kun osa porukasta nosti rahaa hän avasi sen kännykkäpaketin ja heitti tyyliin kaikki paperit siihen roskikseen "I don't need this!". No, hän sitten huomasi että kyllä hän itse asiassa tarvitsee niitä papereita ja lähti sitten hakemaan niitä. Me jatkoimme matkaa ja kävelimme jonkin aikaa ennenkuin saavuimme oikeaan kadunkulmaan aivan kampuksen rajoilla, johon sitten jäimme odottamaan bussiamme.

Ja odotus jatkui noin about puoli tuntia. Nayoakin ehti tulla takaisin ja Sisco soittaa bussillemme parikin kertaa ja sai saman vastauksen aina "it'll be there in about ten minutes." Kyllästyimme lopulta odottamaan ja päätimme vaihtaa suunnitelmaa - Sisco soitti jollekin kaverilleen ja käytyämme Walgreen'sissä ostamassa kaljaa suuntasimme tämän kaverin kämpille juomaan. Itse en kylläkään juonut, kalja ei ole ihan mun juttu. Kolmen (tai neljän, en oo ihan varma) miehen kämppä ei ollut suoraan sanoen mikään kaunis näky. Mutta ei se mitään haitannutkaan kun suurimman osan ajastamme siellä me oltiin ulkona (kuuma ei enää ollut mut miellyttävän lämmin kuitenkin) ja meille ei-amerikkalaislle opetettiin amerikkalaisia juomapelejä. Valitettavasti meillä ei ollut niitä klassisia punaisia mukeja, mitä tyyliin jokaisessa amerikkalaisessa teinileffassa on, jos on bileitä, mut samanlaisia ORANSSEJA mukeja oli. Oranssi ja valkoinen ovat siis UT:n värit.

Mä en kyllä osallistunut peleihinkään kun en kerran juonut, mutta niitä oli hupaisaa seurata sivustakin. Ensimmäisenä oli beerpong, jonka sääntöjä en ihan täydellisesti ymmärtänyt - pöydän molempiin päihin aseteltiin mukeja vähän samaan tyyliin kuin biljardissa kaikki pallot on alussa, kolmiomuodostelmaan, ja joukkueiden tehtävä oli yrittää heittää pingispallo vastapuolen mukeihin. Ja sitten jos tässä onnistuttiin tuli jotain monimutkaisia sääntöjä ja joskus niissä mukeissa ollut juoma juotiin ja joskus ei ja jotain, emt :'D. Tykkäsin paljon enemmän flipcupista, jossa kaksi joukkuetta asettui nyt pöydän pitkille puolille niin, että jokaisella oli joku vastapäätä. Kaikki saivat mukillisen juomaa ja rivin ensimmäiset aloittivat pelin kohottamalla ensin mukinsa toisilleen (kippis-tyyliin), minkä jälkeen he joivat juomansa mahdollisimman nopeasti ja siitä alkoi varsinainen peli - flipcupissa mukit asetetaan ns. väärinpäin (pohja ylöspäin) aivan pöydän reunalle ja pelaajien tehtävä on mahdollisimma nopeasti sormilla näpäyttäen (alhaalta päin) saada muki flipattua oikein päin pöydälle. Kun pelaaja saa tämän onnistumaan on joukkueen seuraavan pelaajan vuoro toteuttaa sama, juoda muki tyhjäksi ja flipata muki. Se joukkue, jonka jäsenet saavat nopeiten flipattua mukinsa voittaa. Ihan älyttömän vaikea selittää, mutta näytän sitten kun tulen takaisin :'D koska mäkin voisin harrastaa enemmän biletystä ja juomista jos siihen liittyy tällaisia pelejä eikä pelkästään baarissa istumista.

Ja oli ihan äärettömän huvittavaa seurata tätä peliä kun vastakkaiset joukkueet nälvivät ja vittuilivat kun vastakkaisen joukkueen pelaajilla kesti kauan saada mukit flipattua. Huvittavinta oli kyllä se, että Mia ja Patrik, jotka olivat siis samassa joukkueessa, vittuilivat toisilleen ihan koko ajan x'D. Lopulta heidän piti vaihtaa paikkoja niin että toinen oli pöydän toisessa päässä ja toinen toisessa. Ja Naoya flipatessaan huuteli randomeja sanoja kuten "Samurai! Kamikaze! Japan!" tms. Tämän illanvieton jälkeen monet paikallaolijoista kutsuivat toisiaan maidensa nimellä :'D Sisco oli Amerikka, Nico Saksa, Naoya Japani, Patrik Sweden etc. :'DD voitte kuvitella kuinka paljon mua Hetalia-fanina nauratti.

Jossain vaiheessa jotkut yrittivät jonkinlaista jalkapallojuomapeliä pelata myös, mut juttelin Grantin kanssa silloin ku sääntöjä selitettiin  (yritin opettaa häntä sanomaan Lahti, koska hänen joku suomalainen tuttu oli joskus puhunut siitä :'D hänen Lahtensa kuulosti kyllä hyvin saksalaiselta Lachtilta) ja sen jälkeen otin vielä kuvia Nicolle itse pelistä.

Kun peleihin oli kyllästytty ihmiset levittäyty juttelemaan toistensa kanssa. Juttelin aluksi suht pitkään Naoyan kanssa ja jossain vaiheessa me siirryttiin jalkakäytävälle syntyneeseen piiriin juttelemaan ja vielä vähän sen jälkeen toiseen piiriin autotien reunalle. Sitten poliisiauto ajoi ohi ja men siirryttiin sisätiloihin, koska voi joutua aika suuriin vaikeuksiin jos jää ulkona kiinni alkoholin kanssa. Enää ei oltu kuitenkaan kampusalueella, joten siitä ei ollut vaaraa - en muista olenko jo maininnut, mutta UT on tosiaan täysin kuiva kampus, minkäänlaista juopottelua kampusalueella ei suvaita ja jos joku löytää alkoholia sun asunnosta myös alkoholin omistajan huonekaverit saattaa joutua vaikeuksiin. Kyllä ihmiset täällä juo huoneissaankin kyl :'D olen muun muassa Aurelien kämpässä todistanut viinin ja kaljanjuontia.

Vähän aikaa jaksettiin olla sisällä, mutta suht pian soitettiin taas bussi hakemaan meitä (vaikka me muut oltiinkin aika vakuuttuneita siitä että kyseessä oli vaan legenda jostain bussista, ettei sellaista olisi oikeasti olemassakaan kun ei me sitä koskaan aikaisemmin illalla nähty). Ja surprise, tällä kertaa bussi tuli! Hämmentävää. Mutta ilmaista joten mikäs siinä. Mentiin takaisin Humes Halliin, kello oli jotain kahden paikkeilla, joten kun osa porukasta jatkoi matkaansa jonkun mukanaolijan huoneeseen muun muassa minä (ja Nico ilmeisesti myös) menin takaisin omaan kämppääni ja nukkumaan. Oli ehkä paras idea mennä heti seuraavana päivänä saapumisen jälkeen bilettämään kun oli kivat jetlagit ja muut :'D.

Okei, sellainen oli ensimmäinen päiväni Yhdysvalloissa. Ja jos mä jatkan samaan malliin, en IKINÄ tuu saamaan kaikkea kirjoitettua, joten koitan keksiä jonkun nerokkaan ratkaisun ja toivottavasti kirjoitan tänne taas pian. JOS JOKU NYT JAKSOI EES LUKEA TÄN, pahoittelut, kauhea rantti.

ALSO,
1st random fact about America:
Ikäraja juomiselle on Yhdysvalloissa 21. Mulle tämä tuli aivan totaalisena yllätyksenä, en todellakaan osannut kuvitella, että täällä pitää olla 21 voidakseen juoda ja ostaa alkoholia laillisesti! Monet alle 21 vaihtarit ovatkin kironneet että on tosi outoa olla taas alaikäinen, mitä alkoholiin tulee :'D. Mulla ei tätä ongelmaa ole, mut mä en muuten vaan sitten hirveästi juo... lol.